Ikä ratkaisee
Väitän, että ikäkysymys nousee ratkaisevaan asemaan näissä presidentinvaaleissa.
Onko Sauli Niinistö liian vanha presidentiksi? Jos on, niin mihin verrattuna? Kun hallituksen avainministerit ovat melko nuoria, tarvitaanko heidän rinnalle vanhempaa poliitikkoa opastusta antamaan? Onko Niinistöstä tällaiseksi isälliseksi opastajaksi ja selkänojaksi?
Nyt ratkaisevaan asemaan nousee ikä eli sukupolvikysymys. Niinistössä henkilöityy suurten ikäluokkien asema ja aika. Heidän isänsä olivat sodankäyneitä miehiä ja puute selätettiin kovalla ahkeruudella. Lapset pääsivät yliopistoon, jos onnistuivat selviytymään Porthanian pyöröovista. Inflaatio söi asuntolainat. Tasainen talouskasvu vaurastutti ja julkisen sektorin laajentuminen takasi eläkeviran jo perheenperustamisvaiheessa. Edessä on nyt kunniakas siirtyminen eläkkeelle ja kohtuullinen eläketurva.
Juuri tähän maailmanmuutokseen ankkuroituu nyt Haaviston suosio. Pienet ikäpolvet ovat odottaneet mikä heitä yhdistäisi. Elintason nousu on mahdollistanut hyvän koulutuksen ja terveydenhuollon. Opiskelupaikoista on saatu kilpailla verissäpäin. Työelämässä määräaikaisuudet ja työttömyys ovat muodostaneet loppumattoman ketjun. ”Vakinaiset virat” -muistelot ovat kuin taruja muinaisesta Troijan sodasta. Inflaatio ei syö enää asuntolainaa, vaan lyhennykset jatkuvat eläkeikään asti. Eläkeikä siirtyy jatkuvasti kauemmaksi puhumattakaan kohtuullisesta eläketurvasta.
Nyt talouskasvun mantra on kyseenalaistettu ja ympäristön kantokyvyn rajat välkkyvät jo punaisella. Nuoret ovat hyvinvoinnin keskellä tottuneet korkeaan elintasoon ja lisäksi saaneet nähdä maailmaa. Se on tuonut suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan.
Haaviston kampanjaa rakennetaan Obama-tyyliin. Rahoitusta hankitaan pieninä puroina ihmisiltä, ei miljonääreiltä. Se sitouttaa ihmisiä. Voisi ajatella, että suuren rahan käyttö mainonnassa vain vieroittaa äänestäjiä.
Politiikka ei olisi politiikkaa ilman suunnitelma B:tä. Presidentti Ahtisaaren valinta oli epäluottamuslause poliittista eliittiä kohtaan. Presidentti Halosen valinta oli ääni naisten tasa-arvon puolesta. Millaiselle arvojohtajuudelle ihmiset nyt antavat äänensä?
p.s blogini jatkuvat nyt kerran viikossa perjantaisin, sillä presidentinvaalikaranteeni on nyt loppunut.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ikä ei ratkaise. Tuomiojan ja Lipposen ikäeroa ei ole kuin viitisen vuotta.
Olisin luultavasti äänestänyt Tuomiojaa, jos hän olisi ollut ehdokkaana (tai ehkä kuitenkin Haavistoa), mutta Lipposta en, vaikka olisi kymmenen tai viisitoista vuotta nuorempi. Syyt ovat sekä hänen persoonassaan, että oikeistolaisuudessaan.
Nyt pitää antaa täysi tunnustus Päivi Lipposelle harvinaisen epäitsekkäästä isänmaan parhaan ajamisesta tai ...
Arvojohtajuutta ei ainakaan sellaiselle, joka tuomitsee ihmisten tekoja mututuntumalta!
Mielestäni tuossa asemassa oleva mies joka ei saa sanottavaansa esille ei ole sopiva presidentiksi! Kun olisi ollut maksettua aikaa tv:ssä tuli vaan pööö?
Olen kysellyt, mitä sanoi Lipponen vaalitenteissä, ei kukaan ole muistanut? Jotain sentään, nälvi toisia ehdokkaita tai heidän avustajiaan.
Kaunainen vanha mies, eniten epäilytti, että Wikipedian mukaan saanut mitallin järjestöltä joka halveksii suomenkielisiä?
Tervetuloa takaisin, Päivi. 53-vuotias on toki nuorempi kuin 63-vuotias, mutta ero ei ole nuorten vinkkelistä välttämättä kovin suuri. Obama oli valituksi tullessaan alle viisikymppinen.
Toivottavasti Huusko toivottaisi myös Markus Lehtipuun takaisin blogistiksi! Vai onko päätoimittajan tervetulotoivotukset tarkoitettu vain tietylle (eliitti)ryhmälle ?
Vaalipäivänä nähdään miten käy, mutta epäilen että suomalaiset eivät ole valmiita julkihomopresidenttiin! Tosin äänestettiinhän Haloskaakin ja vielä kahdeksi kaudeksi, joten mikään ei ole mahdotonta.
Mutta kun kahdesta huonosta pitää valita niin minkäs teet...moni jättäytyy kotia vaalipäivänä.
Niinistö todennäköisesti valitaan presidentiksi, mutta se ei johdu Haaviston julkihomoudesta, vaan siitä, että Niinistö on näistä pätevämpi vaihtoehto koulutukseltaan ja poliittiselta uraltaan.
Minäpä, Huusko, omaan laboratorion: olen 65 ja vaimo 55.
Lapset (17, 18, 23, 34 ja 36) ovat yhtä lukuunottamatta 100-0 viisvitosen kannalla.
Eikä kyse ole sukupuolesta vaan kyvystä jota nykyisin kutsutaan resilienssiksi tai neuroplastisiteetiksi.
Se alkaa vähetä 45-vuotiaana, koska geeni niin määrää ja epigeeni tuota viestiä tottelee.
Ihmisen geeniä määrittävä tulilanka alkaa olla lopuillaan ja pieniä kilauksia tapahtuu 45, 55 ja 65 vuotta täyttäneellä kiihtyvää tahtia siinä kuin niitä tulilankoja pitenee 16v täyttäneellä - joka tunti, päivä ja viikko, 45-vuotiaaksi asti (vähän se toki riippuu siitä, palaako mallu ja maistuuko Karhu).
Nuori viisastuu, vanha jäykistyy.
Resilienssi tarkoittaa palautumiskykyä (kimmoisuutta).
Se on viisivitosella 10 vuotta parempi, runsaampi ja käyttökelpoisempi kuin kuusivitosella.
Jokaisessa tsiljoonista soluista.
Ikä toki antaa viisautta, sanotaan.
Kysyn uudelleen viideltä jälkeläiseltä ja kahdelta niiden pennulta:
"Pappa pelottaa".
Vain yhdessä suhteessa kuusivitonen on suositumpi: "Pappa betalar".
Tuollainen loka ei sovi tälle vuosiluvulle. Tiesitkö, että vuosi 2012 on Euroopassa omistettu aktiiviselle ikääntymiselle ja sukupolvien väliselle solidaarisuudelle. Teemavuoden mottona on "aina on oikea ikä".
Mitkä ovat todelliset motiivisi tekstiisi? Samaa kysyn myös Päivi Liposelta, sillä minulla on aavistus taustalla piilottelevista kirjoittamiseen johtaneista syistä?
Täältä lisäluettavaa: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Ik%C3%A4+ei+ratkaise+ty%C3%B6ss%C3%A4+p...
Irja Laamanen
Jos ihmiseltä puuttuu joko sarkaismin ja ironian esittämisen taito tai lukemisen ymmärrys, on keskustelu aika vaikeata.
Tässä tapauksessa puute lienee molemminpuolinen.
Olen 65-vuotias, työssä edelleen täysipäiväisesti toimiva etupäässä vanhoja ihmisiä hoitava kokenut keskussairaalan ylilääkäri, mutta lisäksi myös arjen poliitikko (kunta, maakunta, Kuntaliitto, EU).
Ensi kesänä kutsustani Rovaniemellä pidetään EU-kongressi "Active Ageing, gross-border co-operation and sparcely populated arctic society".
Eräs alustajista on Sirkka-Liisa Kivelä.
No, ehkä ymmärrys joskus löytyy sekä minulta, että teiltä?
Tarkemmin asiasta:
http://anttiliikkanen.blogs.fi "Menetettyjä unelmia" (25.1. 2012)
Niinistö toivoi viestissään, että kannattajat keskittyvät asiaan ja omansa suositteluun.Ei vastustajan mollaamiseen.
Olet Sinäkin , Antti, varsinainen sieluntohtori! Tätäkö psykiatrikoulu opetti?
Jännittävää on se, että opit tulivat Antille mieleen vasta nyt, kun Lipponen, 70 v, ei ole enää mukana.
Etkö, hyvä mies, tiedosta, että kirjoitat lähinnä naurettavasti, kuten Päivi Lipponenkin?
Onko teillä, Sinulla ja rva Lipposella näin uskomaton kyky ja häpeämättömyys tuottaa tällaista tekstiä nyt, kun Lipponen on poissa kuvioista.
Teille, Liikkanen ja Lipponen: te olette henkilöitä, jotka haluatte syöksyä sen henkilön kimppuun , joka voisi taata suomalaisen yhteiskunnan
hyvinvoinnin. Ja sen siksi, että ehdokkaanne hävisi.
Teille on yksi lysti Suomen talous, joka takaa olemassaolomme.
Te huutelette vasemmistolaisia ja ns. liberaaleja ajatuksia turvatuista kodoistanne: Lipponen miljoona-asunnostaan Töölöstä eikä tri Liikkanenkaan taida asustaa sairaalan työsuhdeasunnossa.
Jos sekä Liikkanen että Lipponen näkevät hyväksi, että arvopresidentti on maamme esikuvan ensimmäinen kriteeri, niin kysyn nöyrästi:
Millä tavoin Haavisto voi olla koko Suomen arvopresidentti?
Jos juttelee sovittelevasti ja kättelee PS:n edustajaa, kertoo juuri sen, ei muuta.
PS.
Ja mitä arvoja edustaneekaan Haaviston intiimipiiri, joka olisi mahdollisesti maan äiti/isä valmiina jakamaan niitä kansalaisille.
Niitä kuitenkin edellytetään. Se on ollut ja on maan tapa.
En ymmärtänyt kirjoittavani Niinistöä vastaan, niinkuin T. Saskia tuntuu olettavan. En myöskään Haaviston puolesta.
Mutta kait sitten niin on, jos siltä näyttää.
Vastasin muuhun kuin Päivi Lipposen kirjoitukseen kommenttina siksi, että ikääntymisessä on joskus kadoksissa se, mitä kaikkea se minun kokemukseni mukaan merkitsee.
Eli kommentoin Huuskolle.
Niinistö on laadukkaasti pitänyt kuntoaan yllä ja aikoo, päinvastoin kuin esim Sixten Korkman (Niinistön ikäinen, eläköityy pari kk:n sisällä), kyetä hoitamaan presidentin virkaa, mikäli hänet siihen valitaan. Hyvä niin.
Aiheetta enempään - osaltani
(T. Saskian kanssa olemme vuosien varrella olleet aika usein eri mieltä mitä erilaisimmista asioista ja sekin on hyvä niin)
Oletko ihan varma että p.lipposen kohdalla oli kyse ikärasismista ?
Niinistöltä ja Haavistolta toivoisin selkeämpää kantaa islamin uskon totaaliseen suvaitsemattomuuteen ja siihen liittyvään rasismiin sekä väkivaltaan sekä kantaa siihen miten humanitäärinen maahanmuutto rikastuttaa.
Tämä Aftenpostenin artikkeli on julkaistu lehden A-magasinetissä tammikuun 17. päivä ja on luultavasti autenttisin saatavilla oleva kuvaus siitä, mitä Malmössä malmöläisten mielestä oikeasti tapahtuu.
Kun SDP:n presidenttiehdokkaan puoliso ottaa kantaa Haaviston puolesta näin läpinäkyvällä tavalla, hän ei tajua sieltä norsunluutornistaan edelleenkään, että tietämättään hän tällä kirjoituksella saakin Niinistön kannatuksen nousemaan.
Niinistön vaalitiimi kiittää ja kumartaa.
Ps. Jos otsikkosi mukaan ikä ratkaisee näissä vaaleissa, kuten miehesi tippumista vaalivalvojaisissa TV-kameroille selitit, ei logiikkasi oikein pelaa, sillä samalla teorialla Niinistön ei olisi pitänyt myöskään pärjätä eikä ainakaan voittaa äänissä eka kierrosta ylivoimaisesti.
Kyllä Päivin logiikka pelaa. Kuuden vuoden kuluttua Sauli Niinistö on (suunnilleen) samassa iässä kuin Paavo Lipponen nyt. Erona on se, että Niinistön kuusivuotinen presidenttikausi on siinä vaiheessa jo takana - Paavo pyrki 70-vuotiaana vasta aloittamaan.
Mites vaalitiimi selittää eduskunnan epäluottamuslauseen 2010? Siis itse en luota Niinistöön ollenkaan.
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) harkitsee puhemiehen tehtävistä luopumista, koska hänen valintaansa kannatti vain 89 kansanedustajaa, kertoo Ylen uutiset.
Taloussanomat
2.2.2010 14:07 (päivitetty 16:54)
Niinistö pitää huonoa äänisaalista epäluottamuksen osoituksena.
Niinistölle äänensä antoi vain 89 kansanedustajaa. Tyhjää äänesti 29 edustajaa ja peräti 15 ääntä hylättiin. Lisäksi hajaääniä annettiin kymmenelle muulle edustajalle.
Puhemiesten tiedotustilaisuudessa Niinistö sanoi Ylen uutisten mukaan, ettei näe mielekkäänä jatkaa puhemiehenä äänestystuloksen takia. Hän ei ole kuitenkaan vielä eronnut tehtävästä.
Valtiopäivien avajaiset pidetään huomenna. Helsingin tuomiokirkossa järjestettävän juhlajumalanpalveluksen jälkeen tasavallan presidentti avaa vuoden 2010 valtiopäivät ja pitää juhlapuheen.
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2010/02/02/sauli-niinisto-harkits...
Naistenlehdet antavat harhaanjohtavan kuvan tästä henkilöstä.
Niinistö sai silloisessa puhemiesvaalissa ylivoimaisesti eniten ääniä, siksi hänet valittiin. Mistä epäluottamuslauseesta puhut? Olisiko puhemieheksi pitänyt nimittää toiseksi tai kolmanneksi eniten ääniä saanut?
Oli itse eroamassa, koska ei kyennyt tehtävän vaatimaan tasoon. Hänestä oli valitettu, kun oli hallinnon uudistyö tekemättä.
Hyvinpä hän tehtävänsä loppuun suoritti.
Ainoat valittajat olivat niitä, jotka valittivat, että hän on liian tarkka kustannuskontrollissa. Jotkut pitivät sellaista kiusaamisena. Mutta kustannustarkkuus heijastuu myös hänen päätöksessään jättää hänelle kuuluva eläke-etuus käyttämättä. Eipä ole moista vertailukohdetta vielä toistaiseksi poliitikkojen piiristä löytynyt. Epäitsekäs kunnian mies!
Katainen vaati jatkamaan, koska muuten kokkareille olisi käynyt hassummin.
Joo, kun on miljoonia tilillä, niin pienestä eläke-edusta voi näön vuoksi luopua. Tuskin ehtii käyttää rahojaan elinaikanaan.
'Kunnian' mies, jolla valheellinen kampanja. Never.
Olisi aidosti mitä on: muiden rahojen käyttöä vahtiva vahtikoira. Ihmisyys on 'jossain', ja sitä ei voi teeskennellä.
On niissä valovuosien ero henkisessä mielessä: Niinistö - Haavisto. Haavisto voisi olla Suomen Dalai Lama, jota Niinistö EI aio tavata tulevaisuudessakaan. Luuseri.
Milloinkahan maailma alkaa vaatia Kiinalta ihmisoikeuksia? Sitten kun Kiina on maailman suurin taloudellinen valta ja vaanii meidän alueita miljardiväestölleen? Ala siinä sitten puhua ihmisoikeuksista, kun niillä on maailmanlaajuinen valta-asema ja aletaan kolkutella ovilla. Näköalatonta toimintaa.
Kuulepa Kaisa Jalis,
jonkun kaiketi pitää yrittää suitsea kaiken maaiilman matkoja, urheilukerhoja ja törkeitä valtion varojen väärinkäyttöjä.
Vai haluatko sinä, että nämä 200 elävät kuin pellossa: vapaat kulkuvälineet, asuntoetu, kaikki liikuntapalvelut ja urheilukerhot, jonka varat kavalsi eduskunnan virkamies, jota edustajan tuli valvoa?
Eikö järki riitä tajuamaan, että rehellisyyden aika on nyt?
Jos rehellisyyden puolustaminen on rike, Kaisa Jalis, mikä on sinun moraalikoodisi?
Demareiden valinta toisella kierroksella on vaikea, koska Haavisto on taustansa puolesta porvarillisempi ja yläluokkaisempi kuin Niinistö. Haaviston yläluokkaisuus saattaa osaltaan selittää hänen "haihattelunsa" vihreissä ja suuntautuneisuuden maailmanparannukseen.
Niinistö on kuitenkin ollut työelämässä nelikymppiseksi asti, ja varatuomarina nähnyt paljon elämän nurjaa puolta, henkilökohtaisista koettelemuksista puhumattakaan.
Haavisto on lähes poliittinen broileri, joka on kasvanut ja aikuisenakin asunut ökyrikkaiden asuinalueella Helsingin Munkkiniemessä.
Siinä onkin miettimistä, kumman arvomaailma ja tausta sopii paremmin ajamaan työläisen asiaa Suomessa.
Haavisto on kyllä alunperin Munkkivuoresta. Miehen isä oli paikallisen yhteiskoulun rehtori. Niinistön lähtökohdista en tiedä, mutta Haaviston osalta ne ovat ikäluokkan keskiarvoon verraten sangen hyvät. Nuorten pätkätyöläisten edustaja on vain oman työuransa osalta, mutta ne ovat sitten olleetkin hyvin palkattuja pätkiä.
Laitetaan nyt sitten tännekin, koska tuo avolin jankuttaa tuota samaa asia ties kuinka monessa blogissa.
"Sauli Niinistön vanhemmat ovat levikkipäällikkö Väinö Niinistö ja sairaanhoitaja Hilkka Niinistö"
Puhun komparatiivissa, vaikkei ero olekaan merkittävän suuri. Juuri totesimme, että ero näkyy myös nykyisessä elämässä. Haavisto kaupitteli taloaan vuosi sitten Munkkiniemessä 1,7 miljoonalla eurolla, kun Niinistö osti talon 2009 Laaksolahdessa 0,58 miljoonalla.
Minusta kyllä Haavistoa voi pitää jo pelkän talon perusteella porvarillisempana kuin Niinistöä.
Nyt sitten yläluokkaisuus vaihtuikin porvarillisuudeksi:)
Ensin vedit esille näiden kahden ehdokkaan vanhempien ammatit ja varsinkin Haaviston asuinympäristön ja unohdit tarkistaa, etteivät Niinistön vanhemmat sen huonommassa ammatissa olleet. Ihan tavallisia ammatteja kaikki.
Aikamoista räpiköimistä sinulta avolin.
Puhuin jo ensimmäisessä kommentissa sekä porvarillisuudesta että yläluokkaisuudesta, ei siinä mitään räpiköintiä ollut. Rehtori oli kyllä sen aikaisessa maailmassa arvostetumpi ammatti kuin levikkipäällikkö. Sori. Niin, ja komparatiivissa, koska molemmat ovat porvareita.
Jos sillä nyt on merkitystä, Haavisto asuu nykyisin vuokralla.
Niin, voimme vain arvailla heidän ajatuksiaan. Ehkä he etsivät uutta uniikkikohdetta remontoitavaksi, odottavat hintojen laskua, haluavat käyttää talorahat muuhun tai selvittävät ensin muuttomahdollisuuden Mäntyniemeen. Ehkä heidän asuntoajatuksensakin selviää tässä kahden viikon kuluessa.
Hyvä kommentti, Eve Avolin!
Pekka Haavisto on nimenomaan elitististen vanhempien radikalisoitunut jälkeläinen, jolla on ollut vaikeuksia saada otetta reaalielämään.
Valitettavasti Niinistön saama elämänkokemus ei näy missään. Kokemuksista tulisi oppia, mutta en huomaa mitään henkevyyttä, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ymmärrystä, mitä Haavistossa on luonnostaan.
Se tietysti riippuu siitä, minkälaisten silmälasien läpi asiaa katsoo. Minusta hänen kokemuksensa näkyvät nöyryytenä ja realismina, eikä hän haihattele maailmanparantajana kuten Halonen ja Haavisto.
Luulisi, että sähkö- tai puhelintolpan päässä roikkuminen olisi opettanut omaa pienuutta ja sitä, että kenen tahansa ökyrikkaan kohtalona saattaa olla kadulle työttömäksi joutuminen, kuoleminen tai sairastuminen.
Työttömiä, sairaseläkkellä olevia, muuten huono-osaisia Kokoomuksen ja Niinistön kannattajat jaksavat soimata. Työväen presidentti. Aivan, ihan kuin ihminen luonnostaan haluaa syrjäytyä ja tulla sosiaalisesti eristetyksi.
Itsellä heillä on käynyt tuuri elämän toreilla ja on osannut olla hiljaa, kun oma mielipide sotii pomon mielipidettä vastaan. Osaa pelata sosiaalisia pelejä. Silti kenen tahansa mieli voi järkkyä tai joutua auto-onnettomuuteen, jolloin pelistä on luovuttava.
Kokoomuslaisilla tuntuu olevan arvot vinossa. Jos ei omaa elämää osaa elää, vaan se menee loputtomissa työsuorituksissa ja sosiaalisissa peleissa, niin turha haukkua niitä, joiden on täytynyt tehdä erilaisia valintoja oman mielenterveytensä tai muun terveytensä vuoksi.
Ehkä Tsunamiin joutuminenkin olisi voinut muuttaa Niinistön arvomaailmaa, mutta ei sitä mistään huomaa, että olisi muuttunut mihinkään.
Millaisia johtajia maailmaan halutaan? Jos Dalai Lamaa ei olisi olemassa, olisin luovuttanut tän planeetan ja ihmiskunnan suhteen. Kovanaamoja saatetaan tarvita bisneksessä, muttei Presdientin tehtävässä. Ihmisten johtaja Niinistö ei ole. Pyöriköön pennostensa parissa.
Demarit ovat itsenäisesti ajattelevia, viisaita ja empaattisia yksilöitä, joille valinta ei ole ollenkaan vaikea.
Ikäkysymys? Sehän ratkaistiin jo; ainoa 70 vuotta täyttänyt ja ainoa alle 40-vuotias pudotettiin ensimmäisellä kierroksella.
Vaalin tulee ratkaisemaan erilaisuuteen suhtautuminen. "Rohkeutta Suomi", vaati SDP:n ehdokkaan vaalijuliste. Vihreä siviilipalvelusmies, joka elää homosuhteessa ulkomaalaisen kanssa, saa ääniä vain rohkeilta kansalaisilta. Eipä silti, etteivät arkajalkojen äänet olisi laskennassa samanarvoisia. Enemmistö saa tahtonsa läpi.
Eikä ole tutustunut suurten ikäluokkien elämään ja ponnisteluihin. Hän itse on päässyt nauttimaan niistä eduista mitä aiempi sukupolvi on hänen polulleen kylvänyt. Isot lapsilisät, pitkät äitiyslomat, opintolainat jne. Asuminenkin on leventynyt, kun on ollut saatavilla edullista ja pitkäaikaista asuntolainaa, vaikka sitä inflaatio ei olekaan juuri hoitanut.
Päivi Lipponen on oikeassa siinä, että ikkä ratkaisi Paavo Lipposen kohdalla. Presidentin tehtävän Paavo Lipponen pystyisi varmasti hoitamaan nykyisellä kunnollaan mutta kovakuntoinen oli Urho Kekkonenkin mutta 70 v. jälkeen ikä teki tehtävänsä ja matka kohti hautaa nopeutui..
Paavo Lipposen ulosanti on kiusallisen hidasta. Hitaaseen ulosantiin kaatui aikanaan myös mahdollisuus Euroopan presidentiksi.
Haavisto on tässä taidossa Lipposen vastakohta.
Niinistöllä on tämän päivän kokemuksia. Ainoa, mikä erottaa hänet kokemuksellisesti nuoremmista on se, että hänellä on kokemuksia pidemmältä ajalta. Nuoret eivät pysty pitkäjänteiseen ajatteluun juuri siksi, koska heillä on lyhyt aikajänne; eivät pysty ampumaan nuolta etäälle. Nuoret ovat oletusarvoisesti kvartaalivanhempia.
Hyvähän sillä on varmaan lohduttautua mutta ei me äänestäjät nyt sentään ihan tyhmiä olla..
Osataan kyllä ihan itse valita ja Paavo Lipponen olis ehtinyt jo presidentiksi jos niin ois. Eikä ole manipuloinninkaan vika.. Että peiliä vaan sinne "nauhkurin orsilla tavataan" osoitteeseen.
Enkä koskaan saa pois mielestäni sitä kuvaa kun Arja Alhoa poruutti.
Turha mennä etsimään syytä kuin menis merta edemmäs kalaan. Kohoo vaan sinne kotiankkalampeen ja myöntämään vikaa myös itsessä ettei ihan narsistiksi luulla.
Arja Alhon kertoman mukaan joka tuli mediasta ulos ja sitten toimittajalle annettiin potkut, niin oli kova uhka Arjalle tee näin, jos et tee, et selviä ja yli 10 milj. annettiin anteeksi.
Taisi Päivi kirjoittaa suurten ikäluokkien ja sitä nuorempien välisestä juovasta. Erilainen elämänkaari muokkaa arvoja. Ei huono analyysi.
Analyysi suoraan hevosen suusta. Päivillä on ensikäden tietoa kyseisestä ongelmasta. Hänhän kuuluu nuorempiin ja Paavo-vanhus suurten ikäluokkien vanhempaan päähän.
Oletan, että talouskasvua edelleenkin tarvitaan, mutta se muuttaa muotoaan ja luonnettaan, parantaa tehoaan eikä rasita niin paljon luontoa. Paavo oli paikallaan aikanaan samoin kuin Viinanenkin.
Niukkoina aikoina valtiovarainministerinä oli Niukkanen, ns. ikuisen hyvän ja liikarahan jakoaikoina valtiovarainministerinä oli Liikanen, ja kun säästettiin ja markka pantiin kellumaan, virassa oli Viinanen.
Selvähän se.
Reaalimaailmassa elävät ihmiset ovat kannatelleet tätä maata ja heihin on jotenkin luotettu. Muiden jälkiä he ovat joskus joutuneet siivoamaan...
Onnittelen Paavoa ja Päiviä hyvästä ja onnistuneesta kampanjasta. Böö, jää elämään pitkälle kevääseen.
Paavo Lipponen oli vaalitenteissä ja vielä vaalivalvojaisissakin niin ylimielinen ja muita ehdokkaita halveksiva ihmisraunio, että iällä ei ole mitään tekemistä kannatuslukemien kanssa. Ikävä kyllä, tämä on yleinen kuva P. Lipposesta, ja ikävä kyllä myös todellinen kuva häikäilemättämästä muiden yli kävelijästä. Murahtelee mennessään. Koeta kestää, itsepä olet osasi valinnut, Päivi.
Paavo on aivan mainio poliitikko, jota on helppo kokoomuslaisenkin arvostaa. Paavo Lipponen on oikeistolaisempi, kuin tavallinen kokoomuslainen ja siksi demareiden oli häntä vaikea äänestää.
Käytännössä tuo luku, joka tuli Paavon kannatukseksi, on se osa demareita, jotka äänestävät jatkossa Pekka Haavistoa. Se demareiden normaalista kannatuksesta puuttuva osa äänesti jo suoraan Niinistöä ensimmäisellä ja jatkaa samaa käyttäytymistä, myös toisella kierroksella.
kokoomuksessa ja sdpssä ei ole mitään mainiota, kuten ei ole €uron kurssissakaan tänäpäivänä, suunta on vain alaspäin...
Kertoo kaiken SDPstä että leikkivät riistoporvaria...PÖÖÖ.
Noinkin siinä voi käydä, Ari, mutta yhtä hyvin voi käydä niin, että jäävät sohvalle lepäämään. Väyrynen kampitettu - The Task is done.
Paavo Lipponen oli vaalitenteissä ja vielä vaalivalvojaisissakin niin ylimielinen ja muita ehdokkaita halveksiva ihmisraunio, että iällä ei ole mitään tekemistä kannatuslukemien kanssa. Ikävä kyllä, tämä on yleinen kuva P. Lipposesta, ja ikävä kyllä myös todellinen kuva häikäilemättämästä muiden yli kävelijästä. Murahtelee mennessään. Koeta kestää, itsepä olet osasi valinnut, Päivi.
Iällä ei ole mitään tekemistä Paavon mahalaskussa, minusta syy oli siinä etä Paavo Lipponen on oikeistolainen ja vielä sieltä ääripäästä. Hänen olisi pitänyt lähteä liikkeelle Kokoomuksen kirjalla.
Älä päivi puhu paskaa. Lipposen pöön ja teikäläisen arvot ovat niin väärät, toisinkuin Haaviston. siinä se syy.
Ron Paul on Usan presidenttiehdokkaana ikää 76- vuotta ja hänen takanaan on todellinen kansanliike.
Pööö ja SDP ovat menneisyyden liikkeitä , mitäs hyppäsitte Kokoomuksen EU kelkkaan, suunta on vain alaspäin.
Niinistö on bilderbergiläisten ja uuden maailmanjärjestyksen juoksupoika ja tästä syystä erittäin vahingollinen Suomelle.
24.1.2012 16:44 Reija Hirn
"Niinistö on bilderbergiläisten ja uuden maailmanjärjestyksen juoksupoika ja tästä syystä erittäin vahingollinen Suomelle" 24.1.2012 16:44 Reija Hirn.
Siitä huolimatta äänestäisin Niinistöä. Jussi.
Ikäsyrjintä on paitsi kriminalisoitu, myös oire yhteiskunnan sairaudesta. Viime vuosisadan historiasta tunnetaan eräitä vaarallisia ismejä, joissa nuoruuden ihannointi sai sairaita muotoja. Suomessa ilmiö on tänään läsnä muuallakin kuin suurkansallisten yhtiöitten ja mainosten ihanteenmuodostuksessa ja diktatorisia piirteitä saaneessa porvarillisen suuren rahan mediassa.
Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin hiljattain porvarimedian ihanteenmuodostuksesta väitöskirja. Sen tekijä esiintyy lähiaikoina Jyväskylän Talvessa.
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2011/12/tiedote-2011-12-07-10-5...
Höh! Minä kävin äänestyskopissa ikäsyrjimässä SDP:n ehdokasta, mutta eipä ole kukaan tullut kilauttamaan rautoja ranteisiin. Se joka todella esti Paavo Lipposen nousun presidentiksi, oli Tarja Halonen. Hän piti valtaistuinta varattuna kahdentoista ratkaisevan vuoden ajan.
Kommenttiosiossa parjataan Paavo Lipposta aika paljon, mutten kuitenkaan voi välttyä siltä ajatukselta etteikö Lipponen olisi ollut ensimmäisen kierroksen vaalitavan suurin häviäjä. Hän oli monelle toiseksi suosituin mutta siitä ei ole mitään hyötyä kun ääni jää saamatta. Epäilen niin että kuvitellulla toisella kierroksella Lipponen voisi haastaa ja ehkä jopa voittaa kenet tahansa muun ehdokkaan lukuunottamatta Niinistöä.
seliselihöpöhöpöjosjajos.. Tottakai parjataan, koko presidentinvaalien ajan käsittämättömän sivistymättömiä, typeriä ja asiaankuulumattomia örähdyksiään päästellyt Pöö Lipponen saisi ketä tahansa ehdokasta vastaan toisella kierroksella alle ensimmäisen kierroksen 6.7 % - paitsi ehkä Biaudettia.
En sanonut asiaani siksi että olisin demari / Lipposen kannattaja tms, pikemminkin päinvastoin, Lipponen on yksi viimeisimmistä ehdokkaista jota äänestäisin.
Ensimmäisen kierroksen äänestystapa voi kuitenkin aiheuttaa sen että kaksi suosituinta ei selviä toiselle kierrokselle. No suosituin toki selviää, sitä en epäile.
Kyllä monen demarin oli vaikea äänestää Lipposta johtuen hänen oikeistolaisuudestaan. Näin minulle moni demari kertoi ja he äänestävät yleensä aina demaria joka vaaleissa, mutta nyt eivät pystyneet äänestämään.
Tässä mielestäni on se oikea syy miksi Lipposen äänimäärä jäi niin pieneksi, ei suinkaan ikä.
Toisella kierroksella moni jättää äänestämättä ensimmäisen kerran eläessään.
Mutta on myös niitä, jotka nyt vasta äänestävät ensi kerran.
Itse olin vielä sunnuntaina yksi näistä "moni jättää äänestämättä ensimmäisen kerran elämässään", mutta Paavo Lipposen useaan kertaan pres.vaaleissa toistelema "Niinistön valinta presidentiksi on läpihuutojuttu, koska todellinen poliittinen taisto 2. kierroksella olisi voitu käydä vain minun itseni ja Niinistön välillä", teki valinnastani 2. kierrokselle todella helpon: Haavisto - protestiksi Lipposille!
Niinistölle (kuten Lipposellekin oli), Suomi ja suomalaiset ovat vain EU:n maksumiehiä. Jyrki Kataisen vanavedessä Niinistö toimiSI yrittäen saada Suomen velkaantumaan mahdollisimman paljon, siksi että Suomen kansallisomaisuus voitaisiin mahd. pian velkojen varjolla siirtää niitä himoitseville rahamaailman pankkiiri eliitille / EU:lle, mikä olisi erittäin merkittävä (pakottava) askel Suomen EU-liittovaltiokehitykselle.
Ei kiitos, Niinistö. Haavistoa ei ole tässä tilanteessa kynnys äänestää vaikka Eu-myönteinen onkin ja Vihreä.
Pisti itselläkin silmään juuri tuo tulosillassa ollut tilanne, jossa Lipponen saapasteli paikalle ja sanoi, että toisessa kierroksessa ei ole mitään kiinnostavaa. Siinä Lipponen ja Niinistö näyttäytyivät kuin saman kolikon kääntöpuolina, jonka minä ainakin nakkaan menemään kaivon pohjalle.
Haavisto saa ääneni.
Haavisto on paljon pahempi EU-liittovaltiokannattaja kuin Niinistö.
http://www.vaalikone.fi/presidentti2012/ehdokkaat/vertaile/?c=3&c=5
12. Mitä linjaa Suomen tulee ajaa euroalueen kehittämisessä pitkällä aikavälillä?
X
12. Mitä linjaa Suomen tulee ajaa euroalueen kehittämisessä pitkällä aikavälillä?
X Pekka Haavisto
Euroalueesta pitää luoda syvempi poliittinen ja taloudellinen liitto.
X Sauli Niinistö.
Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen tulee varmistaa kiristämällä valvontaa ja rangaistuksia.
Nykymalli on hyvä, jos jäsenmaat sitoutuvat pitämään taloutensa tasapainossa.
Eurojärjestelmä hajoaa velkakriisiin myötä joka tapauksessa, joten Suomen tulee valmistautua palaamaan markkaan.
Suomen tulee aktiivisesti pyrkiä eroamaan talous- ja rahaliitosta, eli luopua euron käytöstä.
Pekka Haavisto
EU:n ja euroalueen kriisin ratkaiseminen on Suomelle tärkeä asia. Jos kriisi ei ratkea, tullaan siirtymään pienempiin yhteistyö- ja valuutta-alueisiin, jotka kykenevät noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Pidän parhaana ratkaisumallin nykymuotoisen euroalueen säilymistä, jos maat kykenevät sopimaan yhteisistä pelisäännöistä, tarkemmasta valvonnasta ja sanktioista. Tämä edellyttää eurooppalaisen yhteistyön syvenemistä.
Esimerkiksi epäterve verokilpailu maiden välillä on saatava kuriin, ja veroparatiiseista luovuttava. Pankkien ja rahoituslaitosten on kannettava ottamansa riskit, ja sääntelyn on lisäännyttävä mm. erilaisilla johdannaismarkkinoilla. Moraalikatoon taloudessa on puututtava. Vain tiiviimpi poliittinen yhteistyö estää vallan siirtymisen kokonaan markkinavoimille.
Kaikissa tapauksissa on pidettävä mielessä B-suunnitelma, euroalueen hajaantuminen ja jakautuminen. Tällaisessa tilanteessa pärjäävät maat, jotka ovat hoitaneet oman taloutensa hyvin.
Sauli Niinistö
Euroalueen osalta on syytä palata juurille, mikä tarkoittaa mm. no bail out -periaatteen sekä terästetyn vakaussopimuksen täyttä palauttamista kunniaan.
Äänestin Eva Biaudetia ensimmäisellä kierroksella ja toisella Niinistöä. Asia on täysin selvä. Piste.
Njaa, minä äänestin harkinnan jälkeen, taktikoiden, Paavo Väyrystä ensimmäisellä kierroksella, jotta EU-kriittinen ehdokas olisi tullut valituksi toiselle kierrokselle.
Toisella kierroksella ääni menee Pekka Haavistolle. Kenenkään suomalaisen ei tulisi ikinä koskaan ja missään olosuhteissa äänestää bilderbergiläistä ehdokasta ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhm%C3%A4#Suomalaisia_kokouksii... )
Niinistö on EU-kriittisempi kuin Haavisto.
http://www.vaalikone.fi/presidentti2012/ehdokkaat/vertaile/?c=3&c=5
Niinistö ei pidä syyttää Kataisen tekosista.
Minulle naisena Eva Biaudet oli Niinistön jälkeen viimeisin, jota olisin äänestänyt. Kävi ärsyttämään tietty voimattomuus ja se, ettei ollut omaa agendaa vaan oli vain sättimässä kuin pieni rakkikoira Soinia, joka katsoi hitaasti. Äänestin feministi vaikka olenkin Soinia, koska hänellä on arvot ja sydän paikallaan, toisin kuin Niinistöllä. Haavistolla on myös viisautta ja sydän, vaikka poliittisista syistä en ole samoilla linjoilla kaikista asioista. Niinistö on niin valheellinen kampanjoineen, että mainoksia ei pysty enää katsomaan. Lähtisi teollisuuden tai talouden palveluun. Mitään presidenttiä tuollaisesta kolikot silmillä kävelijästä ei tarvita.
ps. ymmärrän abortti-kysymyksessäkin Soinia siksi, että moni abortin nuorempana tehnyt nainen katuu sitä myöhemmin, kun saa oikeasti lapsen. Raiskaustapaukset ovat tietenkin toinen asia.
Ei se ikä - vaan ne ideat!
USAn presidenttivaalin republikaani-ehdokkaista vanhin, Ron Paul on 76-vuotias.
Siitä huolimatta hänen kannattajakunta on kaikista nuorin. Esim. Iowan esivaalissa alle 30-vuotiaista 48 prosenttia äänesti Paulia.
http://www.globalpost.com/dispatch/news/regions/americas/united-states/1...
En usko, että iällä on tässä juuri mitään merkitystä. Jos olisi kysymys yksityisen yrityksen rekrytoinnista, niin sitten kyllä. Nyt ei kuitenkaan tarvitse pohdiskella eläkeikää eikä muuta vastaavaa. Ja molemmat ehdokkaathan ovat teräskunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ainoa miinus Niinistölle on se, että hän on lopettanut tupakoinnin, se kuvastaa vanhenemisen pelkoa.
Vaikea uskoa, että nimenomaan ikäkysymys on nyt se toisen kierroksen erottavin tekijä. Se, että kisojen ikäpresidentti putosi pois pelistä ei varmaankaan ollut pelkästään ikäkysymys vaikka siihen nyt halutaan ottaa näin paljon kantaa. Sosiaalidemokrattinen aatemaailma ei nyt vaan tällä hetkellä pure.
Ei purrut kisan nuorimmankaan viesti - vaikka vasemmiston ääntä hänkin hyvin yllä piti ja vaikutti nuorelta ja dynaamiselta.
Ikä ei merkitse.
Esim. sun miehes ei tullut valituksi ei iän takia...vaan sen takia että se on mököttäjä. Ihmiset eivät jaksa katsella sellaisia julkisuudessa.
Nyt molemmat jäljellä olevat ehdokkaat ovat mediaseksikkäitä. Toinen on ehkä juuri sen ominaisuuden takia vielä leikissä mukana.
Koska Suomi on sellainen Euroopan pikkuamerikka, niin pelkällä ulkonäöllä voi ehkä päästä täälläkin pressaksi.Ilman että omaa mitään muodollisia pätevyyksiä. Ja ne teotkin ovat pelkkiä mielipiteitä.
Ps. Ron Paul on 76 vuotias älyllä säkenöivä ja innostava asioiden perustelija. Menestys katsoo muihin seikkoihin kuin ikään. Ja väitänpä, että meidän Paavo Väyrysen poliittisen tarinan viimeistä lukua ei ole vielä kirjoitettu!
Minulle ei ainakaan Lipposen mököttäjyys merkinnyt mitään. Hän on valtiomieskaartia joka tapauksessa.
Hänen äänimääränsä pienuus johtuu siitä, että demarius ei ole in, se ei ole seksikästä tässä ajasssa.
Jos vaalit olisi toteutettu sillä periaatteella, että äänestäjät antavat kaikille ehdokkaille kouluarvosanat nollasta kymppiin ja sitten suurimman pistemäärän saanut voittaa, niin Lipponen olisi hyvinkin ollut kärkipäässä.
En ymmärrä, miksi jotkut pitävät Lipposta valtiomiehenä, eihän hän ole tehnyt mitään merkittävää Suomen hyväksi.
Kannatusta vailla oleva poliitikko on yhtä tyhjän kanssa.
Syynä oli tämä mediaseksikäs homoilu eli oli ehdoton pakko julistaa liberaalia asennetta, jota HS ajoi kuin käärmettä pyssyyn.
Lipposen kansansuosion myös vei kaasuputki. Monet demarit vaikenevat siitä, että häntä pidetään lähes maanpetturina.
Mutta Päivi Lipposen kommentti on rumasti poliittinen, epälooginen ja ilkeämielinen.
Suvituuli - eikös Paavon idea Järvenpäässä ollutkin "tuore". Lisää kolmikantaa - lisää korporatismia.
Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että ei kysyttäisi PK-yrittäjiltä yhtään mitään kuten ei olla tähänkään asti tehty. Kuitenkin pk-yrittäjät työllistävät paljon enemmän kuin suuret yhtiöt ja heille palkkatasot ja työsuhteiden ehdot merkitsevät paljon kun miettivät työvoiman käyttöä.
Kaikki päätökset tehdään isojen järjestöjen (isojen poikien) kesken ja valutetaan ne sieltä vaalikarjalle.
Noinhan se menee.
Huonompi juttu on tietysti se, että on vaikea nähdä sen paremmin Haaviston kuin erityisesti Niinistönkään tuovan tähän mitään uusia avauksia. Kolmikantamiehiä molemmat.
Paavo Lipposen huonoon vaalimenestykseen ei vaikuttanut niinkään ehdokkaan ikä, vaan huono vaaliohjelma.
Olen jo aikaisemmin kirjoittanut omassa blogissani, että Lipponen ja Biaudet sortuivat hyökkäilemään olemattomilla uhkakuvilla Soinia vastaan. Kansa ei pidä tuollaisesta, kilpaileviin ehdokkaisiin kohdistetusta vihjailusta, jota harrastettiin Kekkosen aikana. Heillä ei ollut juuri lainkaan omia, positiivisia tulevaisuuden visioita. Lipposen jatkuvasti toistama "missio" vähemmistöjen puolustamisesta ja suuntautumisesta Eurooppaan eivät purreet äänestäjiin.
Sääli sinänsä, sillä Lipposen tapaista "kakkosehdokasta" olisi tarvittu.
Paavo Väyrynen on lähes saman ikäinen kuin Lipponen ja onnistui vaalityössään erinomaisesti, koska hänellä oli selkeät vaaliteemat ja tilanteeseen trimmattu, energinen esiintymistyyli.
Julkisuus ei ole ollut viimevuosinakaan Paavolle myönteistä. Mistä tämä sitten johtuu, en tiedä. Mutta arvaanpa, että kun lehtimiehet muutamia vuosia sitten kokivat, että Paavo rajoittaa lehtimiesten toimintaa eduskunnassa, niin eiköhän tuossa ollut riittävästi alkulatausta Paavon nykyiseen syrjintään julkisuudessakin.
"Inflaatio söi asuntolainat. Tasainen talouskasvu vaurastutti ja julkisen sektorin laajentuminen takasi eläkeviran jo perheenperustamisvaiheessa. Edessä on nyt kunniakas siirtyminen eläkkeelle ja kohtuullinen eläketurva."
Aika kultaa muistot. Siihen aikana myös lainakorot olivat korkeat ja reaalikorko oli negatiivinen vain muutamana vuonna 70-luvulla.
Ei se maksanut mitään veloista
Erityisesti kun lainan saannin ehtona oli ennakkosäästämisvelvoite, 30 % piti olla tilillä omaa rahaa
Säästökorot olivat kyllä negatiivisia reaaliarvoltaan, joten inflaatio söi tehokkaasti säästöpääomaa.
Laina-ajat olivat lyhyet, sitä sai 8 vuodeksi, joten siinä puristettiin viimeisetkin mehut eikä inflaatio ehtinyt syödä pääomaa
Eikä valtion virka mikään takuu pysyvästä työtä ollut, saattelin ajan saatossa ihmisiä eläkkeelle, joilla saattoi olla muutama kymmen sivua työsuhteita lyhyinä pätkinä.
Saneerauskin oli yleistä julkisella sektorilla, tulin Posti-Telen palvelukseen 1.1.1975 ja 2.1 alkoi saaneraus, joka vei 6000 työapaikkaa, siihen nähden paperitehtaan sulkeminen on pikku juttu
Ja 80-luvulla saneerattiin 2000-3000 työpaikkaa lisää ja 90-luvulla n 4500
Ja 2000-luvulla taas 6000.
Ja mitä tulee ikäsyrjintään niin 70-80-luvulla ihmiset työnnettiin eläkeputkeen jo 50+ vuotiana , nyt 60+
Yli 50-vuotias on ollut iän päivän liian vanha työelämään Suomessa
Niin, olen kyllä samaa mieltä - aika kultaa muistot.
Saimme aikanaan edellisen sukupolven neuvon heidän ratkaisustaan: yhden palkalla elätte ja toisella maksatte asunnon. Tämä siis ilman autoa ja asuntona pieni kaksio ja tietenkin ilman saunaa.
Vekselivetoisuus oli todellisuutta monen asuntovelkaisen taloudessa 70-luvulla - jos oli ylipäätään onnistunut samaan sen lainan, raha kun oli säännösteltyä. Suunnitteluhorisontti oli lyhyt ja epävarmuus suurta.
Elintaso oli selvästi alempi: ulkomailla ei matkusteltu, terveyttä hoidettiin miten hoidettiin, vaatteita ostettiin kun ne ainoat kului puhki eikä ollut puhettakaan kahdesta autosta. Ruoka oli kallista ilman eineksiä ja etelän hetelmiäkin.
Tämä nykyinen facebook-sukupolvi ei kestäisi sitä elämää päivääkään.
Hyvä Päivi,
Se mikä puutui vaalikeskustelusta ennen vaaleja, niiden aikana ja mikä puuttuu yhä, on selkeä analyysi siitä murroksesta joka muuttaa yleisesti tiedostettua kuvaa maailmasta, jossa elämme. Tämä on se pohja, joka olisi selvitettävä. Kyseessä on suuri murros ajattelussa, sen jännitteen muutoksissa, vastaavissa osallistumisissa. Asia on tärkeä senkin vuoksi, että käytännössä kaikki vanhat "valtapuolueet" ja "-koneistot" ovat pahasti ulkona kehityksestä. Kun en ole poliitikko, voin jopa "ilkeästi" sanoa, että mm. sosialidemokraatit ovat tyytyneet nauttimaan valtansa "hedelmistä," kun enemmän olisi tullut tehdä. Miten Tunisian ben Alin tapaiset tyypit ovat "mahdollisia?"
Kun yhden maan puoluepolitiikat menevät jumiin, uudistuksen tarvetta kuvataan tarpeella katkaista suhde vanhaan, rikkoa siteitä, rakentaa jotakin uutta. Yksikään pohjoismaisista sosialidemokratioista ei ole tähän mennessä päässyt tähän, ei edes tunnistanut ongelmaa. Ne ovat kuin kopioita Brezhnevin ajan NKP:stä, vaikka joku Jungner ilmeisesti Suomessa voisi kvalifisoitua jopa Gorban apuriksi. Miten se on mahdollista, ettei uuden elinympäristön haastetta nähdä?
Ei kyse oli iästä! Enkä sano sitä, koska olen 78. Suositun analyysin "Indignaation" kirjoittaja Ranskassa on iäkäs, ja oikeassa ja suosittu. Edellä mainitaan amerikkalainen, joka on yhä ehdokas jolla on ideoita. Siis pulma on muualla. Se oli omankin Paavosi tapaus. Ehdokkaat eivät vaivautuneet analysoimaan politiikan yleistilaa äänestäjille kriittisesti. Miksi kummassa? Se on nähtävä juuri nyt! Se on muuta ja enemmän kuin EURO tai IMF, jotka nekin tulisi toki tuntea, ottaa mukaan. Myös Niinistö ja Haavisto ovat asiassa aika kehnoja reaalisin termein, ja ainoita, jotka tarjoavat edes jotakin uutta viimeisiin 30 tai 50 vuoteen.
Päivi Lipponen on legendaarisen läpinäkyvästi kaksinaamainen, voisin jopa sanoa että kansalaisten älyn halveksumisessaan tyhmä.
Paavo Lipponen ei ollut Päiville ollenkaan vanha presidentiksi, mutta koska kakkossuosikki Pekka on Saulia pari vuotta nuorempi, niin nyt ikä on iso tekijä.
Ymmärrätkö edes hävetä takinkääntöäsi?
Tämä minuakin ihmetyttää.
Eikö poliitikoilla ole mitään moraalia?
Päivi Lipposen kirjoitus on rumaa poliittista aivotonta propagandaa.
Miksi hän toimii näin, uskoakseni järkevä ihminen?
Ottavatko nuo puolue-eliitin tyypit oikeudekseen toimia kuin ryssät Neuvostoliitossa?
Ehkä Päivi Lipponen edustaakin suomalaista nomenklatuuraa?
Ensimmäinen äänestyskierros kaikkineen lujitti Suomea maailman amerikkalaisimpana maana. Amerikoissa moni työnantaja ei enää vilkaise hakijoiden CV:tä. Jo kauan on tiedetty, mikä Valloissa ja Valtojen Suomessa ratkaisee:
- kiva ehdokas, joka on rakentanut itselleen myyvän julkisivun,
- mukava tyyppi, josta ei ole kenellekään haittaa, joka ei ajattele itse, jolla ei ole mielibideitä eikä mitään muutakaan hankalaa,
- sivistymätön,
- kouluttamaton,
- velkavaatteet ja laina-aatteet,
- pitkä (no se nyt ei tällä kertaa painanaut vaa'assa, Pöö on mittavin),
- hyvännäköinen (sekään ei painanut vaa'assa, onhan Paavo Lipponen komein),
- harmiton,
- ei ota hänelle kuuluvaa valtaa vaan antaa sen suurelle rahalle ja medialle,
- nuolee niitä ja levittää niiden pinnallista, egoistista ja totuudenvastauista maailmankuvaa.
Katriina teki Lipposen kampanjan hyväksi varmasti kaiken minkä yksi dosentti voi. Hän kehui SDP:n ehdokasta, ja malttoi suurin piirtein pitää lokasangon koskemattomana siivouskomerossa. Nyt näkyy itsehillintä kuitenkin vaihtuneen riekkumiseen.
Lujille näkyi demokraattinen valinta ottaneen Kaija-Irmeli Olin-Arvolallakin, joka omassa blogissaan lyttäsi molemmat jatkoonpäässeet. Vasemmiston naiset lapioivat nyt lantaa tuulettimeen oikein urakalla, ilmeisesti Tarja Halosen eläkkeellelähdön kunniaksi.
Amerikkalainen rekrytointitapa on kaikkien tiedossa, toivottavasti myös suomalainen. Juuri näin Valtojen Suomessa toimitaan: kokenein, oppinein, osaavin ja viisain ikäluokka on getotettu pois työpaikoilta. Tilalla siellä on - ennen nopeaa loppuun palamistaan - nuorten tai muuten kokemattomien ja vedätettävien sakki.
Se on totta.
Jos ko. henkilöt olisivat pystyneet tyylikkäisiin ja asiallisiin viesteihin, tästä olisi saattanut syntyä hyväkin poliittinen keskustelu.
Vahinko!
ensinäkin presidentin vaalia ei voi verrata tavaliseen rekrrytointiin ja on paljon mahdollista että tuon ns cv tunnettavuus oli juuri paavo lipposen tappion syy.
Hyvä Katriina,
Sinulle, joka arvostat koulutusta valinnan pitäisi olla helppo.
Mutta ymmärrän turhautumasi, koska puoluettasi lyötiin nyt kovasti.
Olet lukuisia kertoja pitänyt minua pilkkanasi mielipiteitteni vuoksi.
Olet jopa sulkenut pois mahdollisuuteni kommentoida.
Sinulle kelpaa kaikki, jossa oikeistolaisuus ei tuoksu.
Sinulle on yhdentekevää, millä kaikki valtion menot maksetaan. Sinä viis veisaat, miten Kela pelaa tai on pelaamatta.
Usko jo viimeinkin, että raha ei kasva puissa.
Me kansalaiset tämän kaiken rahoitamme, pelkästään työllä.
En arvosta koulutusta. Olen yhä uudelleen kertonut kantani: nykyisenlainen koulutusyhteiskunta olisi purettava.
Koulutusyhteiskuntaa kannattaa Suomen kansa, ja se kanta on kirjattu nykyhallituksen ohjelmassa. Siinä edellytetään, että Suomi on 2020 maailman osaavin. Sama korkeaa koulutusta arvostava kanta näkyy kaikessa hallituksen ja eduskunnan päätöksenteossa.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että työpaikkoja tarvitaan. Ennen viime eduskuntavaaleja ylivoimainen enemmistö suomalaisista piti uusien päättäjien tärkeimpänä toimena entistä parempaa työllisyydenhoitoa ja köyhien nostamista siitä ahdingosta, johon oikeistohallitus sysäsi heidät määrätietoisilla poliittisilla päätöksillä.
Hyvin olet omaksunut porvarillisen roskamedian ilmaisut.
Olet itse lukemattomia kertoja kenenkään pyytämättä kommenteissa kirjoittanut luvanneesi päätoimittajalle, että et enää kommentoi US:ssa.
Kannattaisi katsella vähän Ruotsin demarien tilannetta. Ruotsi on ajautumassa välienselvittelyyn harjoitetun politiikan kanssa. Ei ole enää varaa maailmaa syleilevään politiikkaan. Rahat loppuvat ja yhteiskunta on jakautumassa kahtia. Botkyrkan moskeija on saamassa oikeuden kutsua minareetista perjantairukoukseen. Demarien viimeiseksi ehdokkaaksi on nousemassa eläkeläinen Jan Eliasson, 71 v. Kukaan ei halua uhrautua konkurssipesään.
Kannattaisi katsella vähän Ruotsin demarien tilannetta. Ruotsi on ajautumassa välienselvittelyyn harjoitetun politiikan kanssa. Ei ole enää varaa maailmaa syleilevään politiikkaan. Rahat loppuvat ja yhteiskunta on jakautumassa kahtia. Botkyrkan moskeija on saamassa oikeuden kutsua minareetista perjantairukoukseen. Demarien viimeiseksi ehdokkaaksi on nousemassa eläkeläinen Jan Eliasson, 71 v. Kukaan ei halua uhrautua konkurssipesään.
Ja jos historiaa muistellaan niin löytyy seiltä sen verran syntejä että niidenkin valossa ei osaa nykyistä ehdokkaista pidä valita
Dukumenttien mukaan nykyisitä presidenttiehdokkaista Niinistö, Lipponen ja Biaudet olivat ministerivaliokunnan kokouksessa, joka päätti myydä lamavelalliset pilkkahintaan koronkiskurille. Ja päätti myös, ettei näitä saa koskaan vapauttaa ikeestä.Valtio sai 100 miljoonaa euroa.Velalliset olisivat maksaneet enemmänkin päästäkseen ikeestä.
Onneksi Vanhasen hallitus päätti vapauttaa heidät mutta se tuli aivan liian myöhään.
Tuo nuorten syrjäytynmisestä huolehtiminen on kaksinaamaisuutta pahimmillaan
Onneksi Lipponen ja Biaudet jo tiputettiin, vielä pitäisi tiputtaa Niinistö
Toivottavasti vielä asiaakin saada vaalikeskusteluihin.
Itse kuulun äänestämistä suuresti empivien äänestäjien joukkoon.
Toivottavasti kuulemme vielä presidenttiehdokkaiden ja heidän puolueidensa toimiin liittyen lisää perustuslain "uudistuksesta" (HE 60/2010 tai LJL 3/2011). Mm. vihreät, kokoomus ja sdp ajoivat tätä uudistusta yhdessä toimien.
Kansalaiskeskustelua alla aukeavasta aiheesta ei ennen eduskuntavaaleja käyty muualla kuin sosiaalisessa mediassa. Julkinen keskustelu ohjattiin ja pidettiin tiukasti presidentinvaltaoikeuksien kaventamisessa.
Sitten kohteliammin avoimeen kysymykseen molemmille ehdokkaille sekä myös sdp:n johdolle, jota pidän Suomen ja suomalaisten kannalta erittäin tärkeänä. Tämän olisin halunnut Lipposen Paavolta, jos olisin ollut mahdollisuudessa tavata hänet ennen äänestyspäivää:
"Miksi perustuslain uudistuksessa sen 1§, 94§ ja 95§ voimaansaatetulla koplauksessa Suomi valmistautuu luovuttamaan itsemäärämisoikeutensa kannalta merkittävää toimivaltaa EU:lle, nimeättömälle kansainväliselle toimielimelle tai kansainväliselle järjestölle?"
Kokoomuksen isänmaallisen siiven edustajan Jorma Jaakkolan ajankuvakatsaus antaa mielestäni myös muille äänestämistä empiville hyvät perustiedot aiheesta.
Perustuslain tekstien vertailu… 23.2.2011
http://www.promerit.net/2011/02/vltiosaantouudistus/
Ja kenellä on yhteyksiä, niin perustuslain muutosta valmistelleen työryhmän eli Taxellin komitean jäsenä toiminut Raimo Vistbacka (ps) osaa kertoa laajemmin aiheesta perustuslain "uudistusta" vastustaneen kansanedustajan ja perussuomalaisten näkökulmasta.
Aurinko paistakoot ja rehellisin ehdokas voittakoot!
Katriina Kajannes,
olen pikkuhiljaa ryhtynyt toteamaan, että demarit valehtelevat ainakin pienissä asioissa.
Katriina Kajannes väittää, että olisin ilmoittanut Markku Huuskolle jättäväni kommentoinnin.
Sitä en ole tehnyt.
Asia lienee tarkistettavissa.
Ps. Katriina: lue vaikka Hytti numero 6. Se luonee sinulle yhteiskunnallista perspektiiviä.
Kertaalleen pohdin, onko mahdollista aloittaa asiallinen keskustelu presidenttikandidaattien kannattajien kera.
Mitä kannattaa yrittää, jos vastineet ovat mitä ovat?
Ja alustus.
Vuodesta 1989 lähtien (http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vexhaku.sh?lyh=ALOITE)
Niinistö on tehnyt 34 aloitetta ja Haavisto 28.
Kun hieman tarkemmin katsoo aloitteita, huomaa että...
Niinistön aloitteista 23 (!) on raha-asia-aloitteita määrärahan osoittamisesta Salon tai Halikon seudulle. Mistäs se Niinistö olikaan kotoisin...? Yksi aloite oli vielä Kokoomusta lähellä olevalle Paasikivi-opistolle määrärahan osoittaminen sekä toinen myös raha-asia-aloite Ala-Lemun kurssikeskukselle.
Keskustelualoite: Tasavallan Presidentin valtaoikeuksien muuttamisesta (Niinistö /Kok )
Lakialoite: Ehdotus laiksi yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain muuttamisesta (Niinistö /Kok ym. )
Lakialoite: Ehdotus laiksi rikoslain 28 luvun 7 §:n muuttamisesta (Niinistö /Kok ym. )
Toivomusaloite: Opiskelija- ja nuorisoasuntojen omapääomaosuuden rahoittamisesta (Niinistö /Kok ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Suomen Kuluttajaliiton paikallistoiminnan tukemiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta rakennuslain 136 a §:n mukaiseen avustukseen Salon kaupungille Tehdaskadun rakentamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta rantaradan ja Satamakadun eritasoristeyksen rakentamiseen Salossa (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta valtatien n:o 1 eli Paimion - Turun moottoritien rakentamiseen (Niinistö /Kok ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Salon Palloilun Tuki ry:lle toiminnan kehittämiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Paasikivi-Opiston radiotyöprojektiin (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta eritasoristeysten rakentamiseksi rantaradalle Salossa (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta kevyen liikenteen väylien rakentamiseen Halikossa (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Kuusjoen ja Halikon kuntakeskusten välisen paikallistien peruskorjaamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta eritasoristeysten rakentamiseen rantaradalle Salon alueella (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta eritasoristeysten rakentamiseen Salossa (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Sininen Talo ry:n toiminnan tukemiseen Salossa (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Suomen Lukiolaisten Liitto ry:lle lukiolaisten vaikutusmahdollisuuksia ja oppilaskuntatoimintaa koskevaan projektiin (Niinistö /Kok ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Ala-Lemun kurssikeskuksen rakennusten peruskorjaukseen ja harrastus- ja liikuntatilojen rakentamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta eritasoristeysten rakentamiseen rantaradalle Salon kaupungin alueella (Niinistö /Kok ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta kevyen liikenteen väylien rakentamiseen Halikossa (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Kuusjoen ja Halikon kuntakeskusten välisen paikallistien peruskorjaamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta valtatien n:o 1 alikulkuteiden rakentamiseen Salossa (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Salon itäisen ohikulkutien rakentamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Turun yliopiston liikuntatilojen rakentamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta valtion virastotalon rakentamiseksi Saloon (Niinistö /Kok )
Lakialoite: Ehdotus laiksi yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain muuttamisesta (Niinistö /Kok ym. )
Lakialoite: Ehdotus laiksi kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen 2 ja 27 §:n muuttamisesta (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Salon Palvelutalosäätiön toiminnan tukemiseen (Niinistö /Kok ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta eritasoristeysten rakentamiseen Helsingin - Turun rantaradalle Salossa (Niinistö /Kok ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta kevyen liikenteen väylien rakentamiseen Halikossa (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Kuusjoen ja Halikon kuntakeskusten välisen paikallistien peruskorjaamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Salon itäisen ohikulkutien rakentamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Märyn kylän ja Halikon kirkonkylän välisen siirtoviemärin rakentamiseen (Niinistö /Kok )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta valtion virastotalon rakentamiseksi Saloon (Niinistö /Kok )
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto KATU ry:n valtiontuen palauttamiseksi entiselle tasolleen (Haavisto, Pekka /vihr ym. )
Toivomusaloite: Vanhojen metsien suojelutarpeen huomioon ottamisesta Metsähallituksen tuottotavoitetta määriteltäessä (Haavisto /Vihr ym. )
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittamisesta opintorahaan (Haavisto /Vihr ym. )
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittamisesta Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen toiminnan tukemiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Lisätalousarvioaloite: Määrärahan osoittamisesta laittomien aseiden lunastamiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Lakialoite: Ehdotukset laeiksi valtion vakuusrahastosta annetun lain ja rikoslain 36 luvun 8 §:n muuttamisesta (Haavisto /Vihr ym. )
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittamisesta opintorahan korottamiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittamisesta korkeakoulujen toimintamenoihin (Haavisto /Vihr ym. )
Lakialoite: Ehdotukset laeiksi poliisilain 4 ja 5 §:n sekä valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta (Haavisto /Vihr )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta YK:n aseidenriisuntaviikon järjestämiseen (Haavisto /Vihr )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta nuorisoasunto-ohjelman käynnistämiseksi (Haavisto /Vihr )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta ympäristötuhoalueilta tulevien lasten virkistystoimintaan (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta AIDS-tukikeskuksen toiminnan tukemiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Energiapoliittinen yhdistys - Vaihtoehto ydinvoimalle (EVY) ry:n toiminnan tukemiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta energiansäästön ja uuden energiateknologian kehittämiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Helsingin - Turun radan parantamiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Helsingin - Tampereen radan parantamiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta liikuntaesteisten rautatiepalvelujen parantamiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta PAND - Taiteilijat rauhan puolesta -järjestön toiminnan tukemiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta uusien taidemuotojen ja poikkitaiteellisen toiminnan tukemiseen (Haavisto /Vihr )
Lakialoite: Ehdotukset laeiksi peruskoululain 27 ja 28 §:n sekä lukiolain 18 ja 19 §:n muuttamisesta (Haavisto /Vihr ym. )
Toivomusaloite: Määrärahasta Tiedekauppa ry:n toiminnan tukemiseen (Haavisto /Vihr ym. )
Toivomusaloite: Virkojen perustamisesta naistutkimukseen (Haavisto /Vihr ym. )
Toivomusaloite: Pääkaupunkiseudun jäteongelmien ratkaisemisesta (Haavisto /Vihr ym. )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta nuorten asunto-osuuskunnille (Haavisto /Vihr )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta ympäristönsuojeluun Suomen lähialueilla (Haavisto /Vihr )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta mielipidelehtien tukemiseen (Haavisto /Vihr )
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Santahaminan vapauttamiseksi asunto- ja virkistyskäyttöön (Haavisto /Vihr )
Minusta kaksi parasta ehdokasta voitti. Molemmat ovat varmasti päteviä presidentiksi.
Mutta kummalla heistä (Niinistöllä vai Haavistolla),on paremmat edellytykset edistää esimerkiksi Suomen kauppasuhteita? Monipuolinen kaupankäynti antaa myös turvaa huonoina aikoina. Liika painottuminen yhteen suuntaan voi olla kohtalokasta (Venäjän kauppa ja Suomen lama 1990-luvulla)
Kummalla on realistisempi käsitys Euroopan tämän hetkisestä tilanteesta ja siitä millaiset toimet olisi Suomen ja Euroopan kannalta järkeviä?
Osa nuorista voi huonosti ja/tai on jäänyt koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Onko ehdokkailla järkeviä ideoita tilanteen helpottamisesksi?
Nuoret ovat erilaisia ja tulevat erilaisista lähtökohdista. Opiskelu on kaikilla asteilla muuttunut teoreettisemmaksi. Käytännön taidot ovat kuitenkin vielä monissa ammateissa tärkeitä. Kunnon ammatti-ihmisiä tarvitaan edelleen, jotta Suomi kukoistaisi vielä huomennakin.
Päivi on aina omalla alhaisella tasollaan. Onko se tyttäresi opiskelupaikka-asia jo selvitetty muuten. Rehtorin poikkeusluvalla kouluun, sillä tavalla demarit toimii. Onneksi Paavosta päästiin ja sinäkin voisit siirtyä tekemään jotain muuta. Saa olla kyllä päästään aika vajaa, että sinuakin on äänestänyt.
Päivi Lipponen on todellinen huuhaapaska, isänmaan vihollinen jota huolettaa vaan kurdien pizzeriat joita rasisitiset suomalaiset tuikkaa tuleen. Eipä ole marssia nähty kuolleiden suomalaisten takia.

Kommentoi 110 kommenttia