Päivi Lipponen pyytää anteeksi
Kirjoitin ma:na yöllä blogiini: ”Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.”
Blogin pitäisi olla hetkeen sidottua, mutta tuli vähän liian nopea blogi, kun se harppasi tulevaisuuteen.
Teko oli ja on edelleen mielestäni sairasta väkivaltaa. Nyt (25.11. klo 8.00) on viitteitä, että siihen ei liittynyt rasismia. Tekoon liittyi suurta piittaamattomuutta lähiympäristöä ja ihmisiä kohtaan.
Minuun ovat ottaneet yhteyttä ihmiset, jotka ovat pahoittaneet mielensä ja harmistuneet siitä, että tein silloisen tiedon perusteella otaksunnan, että tekoon liittyi rasismia. Pyydän anteeksi tätä väärää päätelmääni, jonka tein blogissani (23.11.)
Kiitän myös erittäin hyvistä keskusteluista, joita olen voinut käydä asiaan liittyen. Hahmotan nyt paremmin, mikä tässä rasismi keskustelussa ihmisiä ärsyttää.
Vastustan edelleen rasismia ja eriarvoisuutta. Käsitykseni siitä, että ihmiset jakavat huoleni kansakunnan tilasta ja rasismin vahvistumisesta, on saanut tukea. Moitteet otan opikseni. Kiitos teille!!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Sanon niinkuin tunnettu tanssituomari: "Ei huono" ja nostan kiitettävän arvosanan.
Samalla ajattelutavalla ja perusteilla, joilla tuon ekan bloggauksesi tekaisit, voisit aivan hyvin marssia rasismia vastaan. Hyökkäyshän oli tietyn etnisen ryhmän tekemä ja uhreiksi joutui toisen edustajat. Ei muuta kuin tuomitsemaan! Se on aina helppoa ja hauskaa.
Poliitikon anteeksipyyntö. Hah. Olisit jättänyt tekemättä, niin minunkin vitutuskäyräni olisi pysynyt hallituissa rajoissa. Nyt alkaa olla suurin piirtein niillä sfääreillä, joilla se oli kun katselin Matti Vanhasen viimeisiä änkytyksiä ennen pääministerin pallilta poistumista.
En oo vielä kunnolla herännyt ehkä ja siksi en ymmärrä tätä:
"Blogin pitäisi olla hetkeen sidottua, mutta tuli vähän liian nopea blogi, kun se harppasi tulevaisuuteen."
Eli oottaako Päivi jotain tapausta, johon hänen bloginsa sopisi?
Eli Päivi on tallettanut bloginsa ja laittaa sen sitten sellaisenaan uuvelleen näkyville?
Mitään marssia ei siis tarvita, kun ulkomaalaisten arvostus on Suomessa paranemaan päin?
Minä en sitä anteeksi anna, että sieltä norsunluutornistanne tuomitsette ihmisiä rasisteiksi.
Joskus 20 vuotta sitten, kun Kemiin tuli pakolaisia, suhtauduin heihin tosi positiivisesti. Minulla oli heitä lasteni ystävien kautta myös perheystävinä.
Nyt kumminkin: jokainen näkee tilanteen järjettömyyden.
"Kanta"-suomalaiset elävät jatkuvaa pula-aikaa, ja TE puhutte ja keskitytte näihin maailman nuorukaisiin, joita täällä Kemissäkin on jo jokatoinen vastaantulija!
Järjen köyhyyttä ja sydämettömyyttä omaa kansaansa kohtaan se on.
Sanotte ylimielisesti: rasisti. Ihan sama! Inhon tunne on moleminpuolinen.
Jos on eri mieltä tästä kokonaisuudesta, leimaatte ali-ihmiseksi, jopa murhaan osalliseksi.
meinaakkos merja että: "saat antehksi, mutta emmie unoha!"
Suomalaisetkin ovat "rotu". Suomalaisten syyllistäminen mielikuvituksellisiin ja jopa todellisiin rikoksiin on RASISMIA!
Sitten joskus, kun kaikki on kohdallaan, tämä poliittinen eliitti ymmärtää, että ne ovat koko ajan olleet se ainoa rasistinen ihmisryhmä Suomessa. He vain ovat hyökänneet kantaväestöä kohtaan. Mutta roturyhmä se suomalaisetkin ovat.
Anteeksipyyntö on aina suoraselkäistä. Kiitos siitä. Päiville voisi antaa sellaisenkin neuvon, että rasisminvastainen taistelu kannattaa hylätä ihan alkuunsa. Sen sijaan jos maahanmuuttajien asia on lähellä sydäntä, niin sitten mars puhumaan suoraan maahanmuuttajille, kysymään mikä heitä huolettaa ja mitä he kaipaisivat. Jos näissäkin keskusteluissa nousee esille kokemuksia rasismista, niin sitten siihenkin asiaan voi puuttua. Uskon osittain kokemusperäiseen tietoon nojaten, että rasismi ei ole niitä päällimmäisiä maahanmuuttajien huolenaiheita.
Se harmillinen puoli tuollaisessa aidosti maahanmuuttajia auttavassa työssä on, että siitä ei juuri ansaita poliittisia irtopisteitä. Rasismia vastaan huuteleminen on helppoa ja halpaa, oikea auttaminen kovaa työtä, josta ei juuri äänestyskopissa kiitellä.
Koska Päivi johtaa lupaansa marssin maahanmuuttajien tekemiä murhapolttoja vastaan?
Se minuakin kiinnostaa. Päivihän hinkui ulkoparlamentaariselle vihamarssille tuhopolttajia vastaan. Milloin marssit, Päivi?
On hyväksi korjata tekemänsä virheet, ja vielä parempi ottaa niistä opiksi. Ei mennyt tuo kimpaantunut ja liian nopea johtopäätösten teko siinä mielessä hukkaan, kun siitä seurasi ymmärryksen kasvuun johtanut kokemus.
Rasismikeskustelua tupataan muutenkin käymään ns. vetolaput päässä, vaikka sivullekin olisi hyvä välillä vilkuilla.
Anteeksipyyntö tässä kohden olisi jalo oivallus, ellei sitä olisi vaadittu etukäteen niin monessa kommentissa.
Hänhän oli sanonut jo IS:n toimittajalle, että jos on väärässä, niin pyytää anteeksi.
Voihan se tosiaan olla, että anteeksipyyntö oli Ilta-Sanomien toimittajan oivallus ja kysymys kansan reaktion perusteella. Koska heti blogin julkaisun, ja kymmenien tyrmistyneiden kommenttien jälkeen, 23.11. 09:19 "IS ei tavoittanut Lipposta kommenttia varten."
Toisaalta Lipponen myös perustelee anteeksipyyntöään kansan reaktiolla eikä sillä, että olisi jotenkin ollut avoimin mielin sille, että onkin väärässä: "Minuun ovat ottaneet yhteyttä ihmiset, jotka ovat pahoittaneet mielensä.."
MUTTA ei todellakaan tarvitse pelätä: minun maailmankuvaani ei kuulu lähteä marssimaan päivilipposia tai mattivanhasia vastaan.
Maailmaan mölyä mahtuu.
Tekstissä on kuusi lyhyttä kappaletta. Vain viidessä on mainittu rasismi. Vaikka viimeisessä kappaleessa rasismi on kahteen kertaan, ei se korjaa toisen kappaleen laiminlyöntiä.
Huolimatonta, Päivi.
Hätiköityä oli Päivin touhu. Onkohaqn muuten kukaan laskenut sitä, kuinka paljon "maahanmuuttaja-yrittäjät" ovat saaneet taloudellista vahinkoa aikaan suomalaiselle veronmaksajalle ja vakuutusyhtiöille? Vai vielä marssimaan.
Niitä vakuutuspetoksia ovat kyllä tehneet ahkerasti suomalaiset ravintolayrittäjät jo paljon ennen kuin maahanmuuuttajia sanottavassa määrin edes Suomessa oli. En usko, että kebabbaarin omistajat Suomessa niitä tyypillisimpiä vakuutuspetoksien tekijöitä olisivat.
Mitä taas tulee veronmaksajia kohtaan kohdistuneille "vahingoille", niin jos tarkoitat maksamattomia veroja, niin tuo logiikka on onttoa. Jos niitä kebabbaareja ei olisi Suomessa, ei niitä verolantteja tulisi lainkaan. Kun menen syömään edullisen kebabin ja nautin siitä nälkäni tyydyttämiseksi, niin minulle on oiekastaan ihan yhdentekevää tilitetäänkö siitä ALV asianmukaisesti vai ei. Se on verottajan päänsärky. Jos itse saan sen halvemmalla ilman ALV:ta, niin saan suoraan sen hyödyn, joka muutoin koituisi verojen kautta byrokratian kustannusten korruptoimana yhteiskunnan kautta.
Aika arveluttavaa, että kirjoitat "maahanmuuttaja-yrittäjät" sitaateissa. Tuollainen on tiettyä kansanryhmää vastaan kohdistettua kollektiivista mollausta. Minun vakaumukseni on, että jokainen yksilö vastaa vain itsestään, ei muista maanmiehistään tai rotunsa edustajista.
Anteeksipyyntö oli suoraselkäinen teko - kiitos siitä!
- Mitä tulee maahanmuuttoon, niin politikot voisivat ensimmäisenä porautua kysymykseen: "Miksi kotouttaminen ei toimi?"
Minä voin kyllä tulla luennoimaan aiheesta, (ja järjestää myös järkevän ja ulkomaalilla pitkän kokemuksen omaavan virkamiehen luennoimaan), sekä kertoa miten se voidaan tehdä kustannustehokkaasti.
Tästä varmaan kuulta läpi se, että 95% virkamiehistä omaavat aika hepposet tiedot ja/tai kokemuksen aiheesta.
Henry Björklid
Miksi kotouttaminen ei toimi MISSÄÄN? Vrt. esim. Saksan työttömyystilastot lähtömaittain:
http://politisktinkorrekt.info/wp-content/uploads/2010/11/tabell_arbetsl...
Miksi me pystyisimme Suomessa parempaan tiettyjen haasteellisten kansalaisuuksien osalta?
Sanonpa vaan että tuollaisia kommentteja kannattaisi hiukan ajatella ennen kuin alkaa niitä tuoda julki.
En miekään hyväksy rasismia, mutta en myös mustamaalaamista.
Toivottavasti tajuat nyt vastaisuudessa ajatella, ennenkuin toimia.
Kaikkea hyvää
Terv.
Mikko A. Ratia
Päivi,
Anteeksipyyntösi on hieno ja arvostettava teko.
Kuitenkin minulle tuli mieleen se, että kun selkeästihän tuo kiukkuinen blogisi oli suunnattu perussuomalaisten "halla-aholaiselle" siivelle, eiköstä vaan ollutkin? Ja Soini on sanonut, että SDP olisi mieluisin kumppani hallitukseen ja SDP on siksi, että Soini teki tuolla toteamuksellaan SDP:lle vähän vaalityötä, ollut hiljokseen perussuomalaisten kannatuksen noususta.
Niin kuitenkin tuo edellinen vihapurkauksesi, kuten Kimmo Kiljusenkin hekumointi asialla, paljastivat sen todellisen SDP:n pinnan alla kytevän halveksunnan ja raivon mm. persuja kohtaan. Odotatte kieli pitkällä, että milloin pääsette jossain persuja ja heidän äänestäjiään vähättelemään, pilkkaamaan tai tuomitsemaan.
Olen pahoillani, mutta tuollaisia mietteitä minulle heräsi.
Mukavaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi :)
"Hahmotan nyt paremmin, mikä tässä rasismi keskustelussa ihmisiä ärsyttää. "
Anteeksipyyntö hyväksytty. Olisi hyvä kuulla, mikä se rasismikeskustelussa ärsytystä herättäsä asia mielestäsi mahtaa olla?
-Embo
Kun mustalainen ampui nakkikioskijonossa kolme, olit hiljaa.
Kun albaani ampui kauppakeskuksessa viisi, olit hiljaa.
Kun maahanmuuttaja raiskaa suomalaisen, olet hiljaa.
Kun ulkomaalaisen omistama pizzeria räjähtää ja kolme kuolee, syytät kovaan ääneen suomalaisia rasismista.
Kun räjäyttäjäksi paljastuu pizzerian ulkomaalainen omistaja ja hänen lähipiirinsä, venkoilet tilanteesta sekavalla anteeksipyynnöllä itsestäsi kolmannessa persoonassa puhuen. Päivi pyytää anteeksi, sinä et?
Miksi vain suomalaisten oletetut teot saavat sappesi kiehumaan? Miksi ulkomaalaisten ja muiden kansanryhmien tekemät murhat ja raiskaukset eivät saa samaa kiimaa aikaan? Miksi et ole järjestämässä marssia palossa kuolleiden kuolleiden muistoksi?
Sinä et ole tasapuolinen kaikkia ihmisiä kohtaan ja teit rumaa politiikkaa palossa kuolleiden ruumiilla. Jos olisin ko. palossa kuolleen vainajan omainen, vaatisin sinulta korvauksia oman poliittisen agendasi edistämisestä kuolleiden kustannuksella.
Raukkamaista toimintaa, todellakin.
Hyvä kommentti Pasilta ja syytä olisikin alkaa pohtia sitä, että ketkä oikeastaan ovat niitä Suomessa esiintyvän rasismin todellisia uhreja.
Loistokommentti Saloselta! Sanoisin, että kuukauden, ellei jopa vuoden paras.
En oo vielä nähnyt noin montaa "peukkua" kommentilla.
Kiitos Pasi, olisiko tuon paremmin enää voinut sanoa.
Voisit Päivi Lippponen kirjoittaa vielä analyyttisemman blogin, miksi päädyit rasismi-päätelmään.
Jotenkin epäilen, että jotkut yli-suvaitsevaiset suorastaan himoitsevat viharikoksia, että pääsisivät paheksumaan niitä. Varmasti turhauttaa, kun niitä on niin vähän ja tämäkin osoittautui ihan muuksi.
"Teko oli ja on edelleen mielestäni sairasta väkivaltaa. Nyt (25.11. klo 8.00) on viitteitä, että siihen ei liittynyt rasismia."
Ai nyt, kun palosta on pidätettynä pizzerian omistaja, niin sinä sanot, että on viitteitä, että siihen ei liittynyt rasismia?
"Kiitän myös erittäin hyvistä keskusteluista, joita olen voinut käydä asiaan liittyen. Hahmotan nyt paremmin, mikä tässä rasismi keskustelussa ihmisiä ärsyttää."
Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos olen väärässä, mutta ylemmän lainauksen perusteella epäilen, että et edelleenkään ymmärrä. Rasismikeskustelussa ärsyttää nimenomaan se, että rasismia pidetään ulkomaalaisiin kohdistuneissa rikoksissa automaattisena lähtöoletuksena, jonka virheellisyys pitää erikseen sitten osoittaa. Jos sen onnistuu osoittamaan riittävän vakuuttavasti, niin sitten suvaitsevaiset saattavat tunnustaa, että hyvä on, ehkä juuri tähän tapaukseen ei tällä kertaa sitten tosiaan rasismia liittynyt.
Terveellä pohjalla keskustelu on vasta, kun rasismiin pätevät ne samat säännöt kuin muihinkin raskauttaviin asianhaaroihin, eli niihin syyllisyys pitää osoittaa, ja jos sitä ei kyetä osoittamaan, niin lähtöoletus on syyttömyys.
Kommentoija Korhoselle pyyhkeitä, menit kirjoittamaan rasismi keskustelun yhteen, etkä mallin mukaan.
Anteeksipyyntö...? Ottanut opikseen...? Tuskin. Eivät Päivi L'n kaltaiset ihmiset koskaan ota opikseen.
"Anteeksipyynnön" kaksi viimeistä kappaletta kertovat, että Päivi L. katsoo edelleenkin olevansa erityisen oikeutettu ja pätevä määrittelemään mitä rasismi on ja kuka on rasisti. Rasisminuija on edelleen ylhäällä ja iskuvalmiina, jos joku ei suostu kyselemättä nielemään "suvaitsevaiston" uskonkappaleita.
Kuka enää uskaltaa asua rakennuksessa, jonka alakerrassa on ulkomaalaisten ylläpitämä pitzeria?
Anteeksipyyntö tuli nopeammin kuin Ilkka Kanervalta, siitä kiitokset.
Itse seison kuitenkin blogiisi kirjoittamani lupauksen takana; olla äänestämättä demareita ensi vaaleissa. (Pienen miehen hiljainen, mutta perustuslain sallima protesti.)
Minulla ei ole mitään henkilökohtaista syytä vihata mustaa miestä. Mielestäni erilaiset ihmiset ovat kauniita. Minun on vain pidättelemistä vihan tunteissani näitä valkonaamoja kohtaan: Lipponen, Vanhanen, Stubb, Katainen...näitä, joille on pöytä katettuna, näille jotka halveksivat omaa kansaansa, näille maansa myyjille.
http://www.youtube.com/watch?v=shJm-l3c54s
Heitä minä jotensakin kavahdan, mutta en vihaa ketään. Vihaaminenhan on synti...meillä lestispiireissä.
En halua, että Suomi menetetään. Arvostan omaa kulttuuriani, muitta en vihaa muitakaan. Kulttuurimme on uhattuna, mikäli meno saisi jatkua tätä rataa. Ihmiset tulevat bloggiutumaan voimakkaasti eri kansallisuuksiin ja uskontokuntiin. En halua sellaista kohtaloa lastenlapsilleni mitä tämä ns. monikulttuurisuus tulisi tuottamaan. Ihminen kun on aina ihminen. Vaikka me suomalaiset riisuisimme kaiken ennakkoasenteemme ja hyväksyisimme kaiken, toinen osapuoli ei ole siihen kaiken hyväksymiseen valmistautunut omalta osaltaan. Oletteko ajatelleet sitä?
Anteeksipyyntö onkin paikallaan.
Kyse ei kuitenkaan ollut vain hätäilystä.
Alkuperäinen puheenvuoro paljasti kaikessa raadollisuudessaan hyvin asenteellisen ja yksisilmäisen ajatusmaailman, josta itsestäänselvyytenä kumpusi suomalaiset rikokseen syyllisiksi leimaava julistus.
Kärjistäen puheenvuoro oli koettavissa rasistiseksi vihaviestiksi suomalaisia kohtaan.
Sinulle, kuten vastaaville yltiöhumanisteille rasismi on kuitenkin vain yksisuuntaista, ja olette omavaltaisesti kaapanneet itsellenne oikeuden määritellä mikä on rasismia.
Ei mene läpi tälläkään kertaa.
Lipposen tulisi pyytää anteeksi loukkaavaa ja leimaavaa julistustaan erityisesti murhapolton suomalaisien kuolonuhrien omaisilta.
Puoluetoveri Kimmo Kiljunen jätti eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen suojelupoliisin viharikosten seurannan tehostamisesta.
- Tampereella ravintolan tuhopoltto on osoittautumassa viharikokseksi, Kiljunen aloitti tekstinsä.
Voiko mikään puolue mennä enää alhaisemmalle tasolle rasismilla ratsastamisessaan, joka on kääntynyt jo rasismiksi suomalaisia kohtaan?
On surullista koko tapahtuma ja surullista, että politiikot ottavat kantaa rasismi-virarikosnäkökulmaan ennen kuin tosiasioista on tietoa. Ensitunne oli ainakin minulla, että joko ulkomaiset selvittävät itse välejään tai sitten on tilaustyö tuhopoltosta. Ja näin se nyt näyttää olevan koska juuri nyt tuli poliisin tiedote, että tuhopolton takana oli pizzerian omistaja tai ainakin häntä sukulaisineen epäillään. Suomalaiset nuoret kuolivat siis ulkomaisten miesten aikaansaaman tuhopolton ja törkeän tuhotyön seurauksena !! Onko se sitten rasismia toisinpäin ??!! Kauhea tilanne !
Linkki Aamulehden uutiset vangitsemisesta: http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/pitserian-omistajaa-esitetaan-va...
terveisin
A.Merisalo
"Päivi Lipponen pyytää anteeksi"
T: Paavo Lipposen avustaja
Olisiko mitenkään mahdollista, tämän kaltainen toiminta suomalaisessa Suomessa, jollaista, se oli meidän perheen ja romanien kesken.?.
Meillä, kotona Sotkamossa viisikymmentäluvalla, vieraili usein "mustalaisia" oik. romaneja. Aina markkina-aikaan yöpyi meidän keittiön lattialla parikin romaniperhettä.
Vuonna 1959 kevätmarkkinoiden aikaan tuli kotiimme isoäiti, äiti ja lapsi, tämä isoäiti halusi meidän äidin ottavan lapsen hoitoonsa syysmarkkinoihin saakkaa.
Tottakai äiti suostui, ei siinä mitään sen kummempaa, olihan nuorin veljeni samanikäinen tämän hyvin, hyvin kauniin tytön kanssa, reilu puolivuotias.
En ole kokenut ikinä ihanampaa tunnetta, kuin oli tämä luottamus romanivanhemmilla valtaväestön kansalaista kohtaan, vieläkin tulee kyynel silmään tätäkin kirjoittaessa.
Siinä olisi oikeaa politiikkaa tällekin päivälle, ottakaa kotiinne, ne heikommat ja pienimmät niin läheltä kuin kauempaakin.
-------------------------
Aitini olisi halunnut ottaa vaikka kaikki markkina-aikaan paikkakunnalla, ilman majapaikkaa olleet romanit, mutta ei sitä yhteen pieneen asuntoon voinut kaikkia halukkaita majoittaa, kun omakin perhe oli kymmenpäinen, me, perhe nukuimme kamarissa ja vieraat keittiön lattialla.
Entä yhteenveto, kun vertaamme yksilöiden vastuuta ja halua majoittaa ja ruokkia vieraita, asettuu raja siihen kapasiteettiin mihin kukin pystyy, omien voimiensa ja kykyjensä funktiossa.
Niin, se on myös yhteiskunnassa, meidän kaikkien on tultava ruokituiksi ja vaatetetuiksi omilla resursseillamme, pienen maan kiintiö on arvoituksellinen ja resurssit rajalliset.
Viikonvaihteen episodi oli arvoituksellinen.
--------------------------
Suora kysymys kansanedustaja Päivi Lipposelle: "Milloin pyydätte
anteeksi,.?. niiltä pienimmiltä ja heikoimmilta jotka olette unohtaneet ja
hyljänneet. Siis niiltä, joista Rafael Paasio sanoi jotenkin näin: "Pienten
ja heikommassa asemassa olevien auttaminen on ainoa tie jolla
sosialidemokraattinen aatemaailma lepää".
Itse olen katsonut Suomen luhistumista kauhulla, juuri SDP:n ollessa vallankahvassa.
---------------------------
Ja vähän sotapakolaisuudesta;
Miksi pakolaiset halutaan sijoittaa ns. "pakolaisleireihin"; käytöstä
poistettuihin motelleihin tai entisiin vankiloihin, eikö olisi parempi
ottaa pakolaiset koteihimme, pää-, valtiovarain-, oikeus- ja, vaikkapa,
työministeri voisi näyttää hyvää esimerkkiä kansalle, ottamalla kotiinsa
pari - kolme sotapakolaista, minullekin, tänne Naantaliin, pieneen
kaksioon sopii asumaan yksi tai kaksi sotalasta tai -aikuista, olen valmis
jo tänä päivänä majoittamaan ainakin yhden sitä haluavan.
Päivi sanoo: "käsitykseni on saanut tukea".
Poliitikko-suomi-sanakirja auttaa tulkitsemisessa: 99 % tyrmäsi löysät puheeni, mutta 1 % antoi tukea. Käsitykseni on siis saanut tukea.
"Vastustan edelleen rasismia ja eriarvoisuutta."
Hieno homma. Rasismia ja eriarvoisuutta vastustan minäkin. Niitä vastustavat varmaan 99,9% Suomen kansasta. Myös esimerkiksi Jussi Halla-aho vastustaa rasismia ja eriarvoisuutta.
10 vuotta sitten kävin Kolmannella linjalla lähes vuoden päivittäin syömässä samassa paikassa. Paikassa oli erinomainen koko laidan salaatti.
Eräänä päivänä lounasaikaan näin ikkunasta kun kokin vaatteisiin pukeutunut mies tuli jarrut kirskuen autolla paikalle, jättäen auton kaistalle ovi auki. Mies nousi autosta ja hänellä oli käsissään yli metrinen, ilmeisesti telineputki jota alkoi heilutella ja pyöritellä ilmassa ja kuinka ollakaan huomasin, että mun mestan omistajakokki ja hänen alaisensa menivät aseistamattomana vastaan. Omistajakokki juoksi putkimiehen ja alaisensa väliin molemmat kädet pystyssä kuin elehtien, että elkää ottako yhteen. Toinen kundi oli kyllä täydessä puolustus/taisteluvalmiudessa. Tilanne kesti parikymmentä minuuttia, putkiheiluja yritti osua omistajakokin sivuitse toiseen mieheen. Putkiheiluja kyllästyi ja lähti. Kysyin tilannetta englanniksi, kun henkilöstö ei puhunut suomea. Syy kärhämään oli se, että apukokki oli siirtynyt putkiheilujamiehen ravintolasta tähän paikkaan. Siis tämä oli putkiheilujamiehen 'poka' ja heidän (putkiheilujamiehen) moraalin mukaan tällä oli velvoite työskennellä putkiheilujamiehelle.
Mitä helvettiä tarkoittaa 'me suomalaiset sanoudumme irti rasismista' kun 'te suomalaiset' tuotte tänne ihan aitoja rasisteja. Ja orjakauppiaita.
Merkillistä teennäisyyttä ja tekopyhyyttä.
Siitä apukokista vielä, hää osaa englantia sekä suomea nykyään, ei kylläkää työskentele samassa paikassa. Ja on tosi mukava heppu.
Et sillee Kalliossa...
"Blogin pitäisi olla hetkeen sidottua, mutta tuli vähän liian nopea blogi, kun se harppasi tulevaisuuteen."
Mihin tulevaisuuteen, eikö se tulevaisuus ole henkilö Päivi Lipposen oma ajatusmaailma, mikä perustuu harhalle monikulttuurin ja sekulaarin yhteiskunnan sopusoinnusta.
Erään vaikuttajan mielipiteitä: http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1562&category=4
Päivi Lipponen 22.11:
"Tahallaan aiheutettua paloa voi kutsua suorastaan murhapoltoksi."
Päivi Lipponen, etkö enää puhu "murhapoltosta"??
Itsekäs anteeksipyyntö. Asenteesi siitä, että tuonkaltaisista tapahtumista pitää aina ensisijaisesti epäillä suomalaista jää elämään. Toivottavasti pystyt elämään oman maailmankuvasi kanssa.
"Käsitykseni siitä, että ihmiset jakavat huoleni kansakunnan tilasta ja rasismin vahvistumisesta, on saanut tukea."
Sain itse tukea käsitykselleni, että olet rasisti Päivi Lipponen.
Olen myös huolissani kansakunnan tilasta, kun sinun kaltainen henkilö on kansanedustajana ja kiihottaa internetissä lykkausmielialaa olemattomilla perusteilla.
Näinpä.
Tapaushan osoittaa, ettei suomalaista rasismia esiinny Päivi Lipposelle tarpeeksi, kun pitää keksiä sitä itse. Eli juuri päinvastoin kun hän yrittää väittää.
Yksikään maahanmuuttajaystävistäni ei ole kokenut rasismia.
Rasismi on samanlainen raakoihin toimenpiteisiin ja itsesensuuriin yllyttävä iskulause kuin "neuvostovastaisuus" aikoinaan.
Rasismia on Suomessa vähän, mutta sitä nähdään kaikkialla, koska siitä on poliittista etua.
Toihan, oli silloin kun olin hiukan nuorempi, on ilman muuta murhapoltto. Eli elinkautinen, eikä mikään 13,4 vuoden leikkielinkautinen. Ihmisiä KUOLI !!!!
Tuure oikeassa. Itsekäs ja tekopyhä anteeksipyyntö.
Lipposten perhe on erityisen viehtyneitä rasismista.
Milloin Lipposen perhe palauttaa Paavo Lipposen saaman tunnetun rasistin nimelle nimetyn A.O.Freudenthal-mitalin.
Lipposen perheen edustaja pokkasi mitalin kesäkuussa 2007 Vantaalla.
http://ryyti.blogspot.com/2007/09/paavo-lipponen-oppositiopuolueen.html
Wikipedia:
"Freudenthal näki suomenkielisen enemmistön uhkana, ja esitti aktiivista vastarintaa ja jopa radikaaleja toimia, kuten separatismia vastoin Axel Lillen maltillisempia kantoja.[9] Freudenthalin teorioissa kieli, kansallisuus ja rotu olivat yhdistettyinä. Näiden teorioiden äärimmäisissä osissa väitettiin, että ruotsinkieliset ovat rodullisesti ylivertaisia tavalla, joka voidaan rinnastaa sen aikaisiin arjalaisiin rotuoppeihin Euroopassa.[10]"
"Freudenthalin ajatukset edustavatkin ajankohdan tietynlaista germanistista henkistä ilmapiiriä ja jopa tieteellistä ajatteluakin. Fennomaanit eivät kannattaneet rotuoppeja.[11] Se on ymmärrettävää, sillä rotuopit luokittelivat juuri suomenkieliset usein muita eurooppalaisia alemmaksi roduksi. Suomenkieliset eivät kuitenkaan yleisesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kiistäneet mongolien alemmuutta, vaan pyrkivät vapautumaan mongolin maineesta.[12]"
Wikipedia on poistanut Freudenthalin rasistiset/natsistiset tutkimuskytkökset sivuilta. Kenen lienee pyynnöstä.
Niissä sanottiin, että suomalaiset ovat alempaa rotua. yms.
Paavo Lipponen kantaa tällaisen miehen natsitutkimuksille pyhitettyä mitalia.
Eikö yhtään hävetä?
Ja minua sinä onneton kehtaat kutsua ties miksi. MUTTA hei, luulet varmaan, että olen geneettisesti SUOMALAINEN! Sehän selittääkin ihmisinhosi.
Arvatkaa mitä, toverit ja ystävät sekä kaikki, jotka hahmottavat maailmaa omista aistillisista näkökulmista; odotan Pekka Lipposen, ei kun Pekka Siikalan esiintuloa tässä blogissa, kommentaattorina, Siikalahan ja myös toinen Pekka, Pekka Raukko panevat kaikki rasistiset teot jo etukäteen PerusS:en syyksi ja jo etukäteen, heidän mielestään pitäisi PerusS:a rangaista jollain tavoin.
Olisin niin mielelläni ollut mukana Päivi Lipposen mielenosoituksessa, jossa olisi maahanmuuttajataustaisilta pitserianpitäjiltä pyydetty hillitsemään suurta rasistista piittaamattomuuttaan meitä suomalaisia kohtaan. Ei kait tämä anteeksipyyntö nyt peruuta koko mielenosoitusta?
Milloin muuten ajattelitte SDP:stä ottaa kantaa tähän: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010060611812757_uu.shtml
Kuinka on mahdollista, että varsinkin maahanmuuttajapizzeriat uskaltavat julkisesti mainostaa niitä 4,5 euron päivän pizzojaan, sillä kun kerran tiedetään niiden taustalla olevan yleensä harmaata taloutta, eli ei ole puhtaat jauhot pizzapohjassa, niin eikö viranomaisten hälytyskellojen pitäisi rilahtaa heti kun tommonen supertarjouskyltti pizzerian pihassa tököttää? Kysynpähän vaan... :)
Aika kallista sanoisin.
http://jaripetri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46118-vakeva-vai-mjieto-syrjinta
Ei KÄY. Suomi on osittain siirtynyt ja siirtyy sorto- ja rikollisvaltioksi. Pelottelua ja pelkojen rauhoittelua. Ikävää kun esimerkiksi eilen valtiontiedotusterroriyhtiön (YLE) haastattelussa todettiin, että ihmiset (AY) jotka haluavat tarkistaa, että kaikilla on työehtosopimusten mukaiset palkat - he joutuvat väkivallan uhan kohteeksi. Eivät saa kytiltä apua - vaikka kytät kyllä tutkivat, mutta vain pelureiden rikoksia.
Halpaa, kuin saippua.
Jos teen itselleni pitzaa ja haen tarveaineet kaupasta, tulee yhdelle pitzalle hintaa helposti kympin verran, eikä siinä hinnassa ole tekijänoikeuspalkkiota eikä vuokria eikä mainoskuluja eikä veroja, muilta osin kuin arvonlisävero, mutta siinä on etukäteen maksettuja kuluja, kuten maataloustuki, energia- ja autovero ym. mistä minulla kansalaisena ei ole hajuakaan.
Olettaisin pitzeria-pitzan maksavan noin 7 € vähintään, eikä siinäkään jää tekijälle muuta kuin työnilo.
Kuvan alla oleva teksti sanoo -pari tonnia päivässä :)
Demari Päivi Lipposen suomen kielen käytössä on rasistisia piirteitä.
Ensin hän syytti suomalaisia Tampereen pizzeria-palosta ja risti teon ”murhapoltoksi”:
Päivi Lipponen 23.11.2010
”Tahallaan aiheutettua paloa voi kutsua suorastaan murhapoltoksi.”
Sittemmin kun teko on osoittautunut maahanmuuttajien tekemäksi, Päivi Lipposen sanavalinta on saanut huomattavasti pehmeämmän sävyn, murhapoltosta ei ole enää tietoakaan:
Päivi Lipponen 25.11.2010
”Tekoon liittyi suurta piittaamattomuutta lähiympäristöä ja ihmisiä kohtaan.”
P-kele, sanon minä.
Ehdotan Päivi Lipposelle kuukauden mittaista bloginpitojäähyä rasismista.
Päivi Lipponen ilmoittaa toimivansa rasismia vastaan. Siksi kysyn, että hyväksyykö hän A.O. Freudenthalin muistoa kunnioittavan mitalin? Kyseinen herrahan oli sitä mieltä, että suomalaiset ovat ruotsalaisia alempirotuisia. Eikö olisi johdonmukaista palauttaa rasistista leimaa kantavat mitalit? Ainakin rasismi on todellisempi kuin tässä pitserian tapauksessa suomalaisten syyllistäminen.
Päivi Lipponen: On suoraan sinunkaltaistesi ennakkoluuloisten hysteerikkojen vika, että rasismia ylipäätään on maailmassa. Jos et tiedä mitään tekijästä tai teon motiiveista, ja alat kommentoida sitä suppean maailmankuvasi pohjalta, et todellakaan vastusta rasismia, vaan _toteutat sitä konkreettisesti käytännössä_. Se, että päätät teon takana olleen suomalaisten, ei eroa siitä, että joku lukee lehdestä raiskauksen tapahtuneen, ja ilman minkäänlaista tietoa mistään päättää välittömästi syyttää tästä afrikkalaisia, koska hänen ennakkoluuloissaan "afrikkalaisethan raiskaavat". Sinä, Päivi Lipponen, olet rasisti, suvaitsematon ja ennakkoluuloinen.
Päivi Lipposen elitistinen maailmankuva on muodostunut mustien autojen ikkunoista nähtyjen näkyjen ja Hesarin toimittajien valistuksellisesti pureksimien "uutisten" pohjalta. Päiviä pitää ymmärtää, sillä rouva Lipponen on todellisesta elämästä yhtä pihalla kuin lumiukko. Onneksi ei ole sentään yhtä kylmä.
Kansa muistaa tämän vaaleissa. Onnea vaan demareille!
Kannatan moniarvoisuutta, kuten Kokoomuskin 1970-luvulla. Kannatan monikulttuurisuuttakin. Ainakin yhtä paljon kuin Eila Kännö aiemmin. Kannatan suvaitsevaisuuttakin, mutta se ei täysin yllä teennäisiin ja tekopyhiin asti. Paavo osoitti sentään olevansa pelimies kun ei halunnut valtioneuvokseksi, vaan Euroopan presidentiksi ja luoda EU:sta 'global player in' (FT), niinkuin se ei olisi ollut jo matkalla siihen.
IS: Kansa, johon ei voi luottaa?
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2281953
Erinomainen kirjoitus Iltiksen päätoimittajalta. Lippos-Kiljusen linja toden totta ilmentää syvällistä väärinkäsitystä kansalaisten älynlahjoista ja luonteesta. Pahanlaatuista elitismiähän se on.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Eihän Aatukaan itse käsiään vereen tahrannut vaan pani alaiset toteuttamaan omat halunsa.
23.11.2010 "Poliisi on saanut viitteitä, että Tampereella tapahtunut ravintolan palo onkin tuhopoltto. Kaksi mustapukuista henkilöä oli poistunut ravintolasta ennen palon leviämistä. Ravintolasta palo levisi kerrostaloon ja aiheutti kolmen asukkaan kuoleman ja neljän vammautumisen.
Kyseessä on törkeä tuhotyö, kuoleman tuottamus ja vamman tuottamus.
Tahallaan aiheutettua paloa voi kutsua suorastaan murhapoltoksi."
-------------------------
25.11.2010 "Teko oli ja on edelleen mielestäni sairasta väkivaltaa. Nyt (25.11. klo 8.00) on viitteitä, että siihen ei liittynyt rasismia. Tekoon liittyi suurta piittaamattomuutta lähiympäristöä ja ihmisiä kohtaan."
Päivi Lipposen mielestä se ei olisikaan enää tuho- eli murhapoltto.
Tuhopoltto (eli murhapoltto) on tulipalo, joka on sytytetty tahallisesti. Se on rangaistava rikos. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhopoltto
Ei ennen uhkamme uupua voi ennenkuin olemme vapaita näistä freudenthaalisteista:
Persut voittoon!
No eläköön Merja, jokossolet löytäny uuen poliittisen koin vai onko tuo kommentti propagandaa Päivi Lipposen plokien tiimoilta! Kiitos, upea juutuupi ja tässä toinen, joka minusta soppii tälle plokille tai no, en tiä ja tuo persukysymys kiinostaa!! Solet varmasti eistyny niistä yksinhuoltajaäitien kysymyksistä, no siis näin:
http://www.youtube.com/watch?v=aU-HyKmPgHU&translated=1
No, heips Hilikka!
Kokoomus on viherpöperön peittämä. Ei sillä ole ennää TOIVOA. Vihreät "maltilliset" (Päivi Lipposen sanakirjasta) ovat vallanneet senkin tyystin. Ei sitä kannata ennää äänestää. Ainoa asia vain, jos halvaa Naton. Sekin on taas kakspiippunen juttu, koska nämä "maltilliset" ajaisivat sitten alas koko kansanarmeijan, mikäli päästäisiin palkka-armeijatasolle. Se taas olisi askel kylmyyteen.
No Merja kultaihanuus, persutko net jäi siis jälele? Mitässie aattelet siittä Muutos 2011 vai mikä sen nimi on! Olhaankohan sitä taaskaan oikeassa paikassa päivittelemässä ja nooh jospa Päivi tämän päivittelyn suo meillekkö molhaan sieltä väylän varresta syntyhjään ja meile kaikki rajat on käsittämätön kohta, paitsi, että son hauskaa ylitellä niitä!
Ei kannate lorottaa monheen laahriin. Son viishaampi keskittää, jos meinaa saaha muutosta asioihin.
Enkä mie nyt mithään "kotia" misthään. Molen luotu kulkemhaan:
http://www.youtube.com/watch?v=2Ls7TbP08tc
Son vähän niinku suomeksi sanottuna, ettei kannate jäähä tulheen pötköttelheen.
No jess ja kiitos ja heips ja hyvä vastaus ja eikö menoksi taas ja viikko samassa paikassa tai koissa tai läävässä korkeinttaan, nojoo ei olla niin tarkkoja!
Siis mikä juutuupi, helvetti ja taivas met katothaan täällä!
Mulla on semmonen ratekia, että niilä evhäilä menhään, millä pääsee pisimäle.
Son semmonen se puolustussoan ratekia:
No kiitos, siinähän son koko soppa, kiitos, suurimmat jehut on tosipaikoissa raukkoja ja met, jokkemmä ole oiken mithään, met sitä alama hommiin!
Emmä ole mithään, mutta porista metki senthään ossaama! Son taihvaan tosi!
Niin kauvanko henki pihisee, näppäimet näpyttellee!
Tiä vaikka tehtäs vallankummous vielä ennenkö täytämä 90 vuotta. Sunkhaan sekhään ole pois suljettu asia!
Niin, ei olekhaan se vallankummous poissulettu, miehän olen alkanu nuita kommunistejaki komppaahmaan ja siis kuule, luiks Pohjolan Sanomissa oli komea kirjotus Tennilästä? Siinä oli jujua ja pointtia siinä kirjotuksessa, minusta soli huippu. Innostuin koko päiväksi sillon ja nyt molen aivan riemuissani tuosta Rokasta! Meissähän on tuota Rokkaa, vaikka itte sanonki!
Ei mulle veikkosten tule koko posari. Olen liika köyhä tillaamhaan sitä.
Jos mie täytän 99-vuotta, niin mie alan sitten kömynistiksi. Mie luppaan!
Sillä etellytykselä tietenki, että muistan sillon mitolen luvanu. Jos ei tule muistivaivoja. Mie ilmineeraan sitten sullekki, että nyt molenki alakanu kömynistiksi! Olishan se soma marssia niinko Lipposka etuflemerissä.
No emmiekhään ala miksikhään, ko olen mie itte vain, mutta saatammie äänestää ketä vain. Eikä aina ole naurattanu, ko jälkheenpäin molen nähny, että se toinen sois ollu paljon parempi ja parantanu menoansa ko sika juoksuhaan.
"Ja anna meille, meidän synnin- ja pahantekomme
anteeksi!
Niinkuin, mekin annamme niille jotka ovat
meitä vastaan rikkoneet!
Ja anna meille, meidän joka päiväinen leipämme,
niin kuin mekin annamme niille jotka tulevat
vieraaksemme!"
Halla-lujaa!
Kiitos ja ylistys eduskunnallemmme!
Suomea uhkaa Ruotsin kohtalo.
Ruotsalaisessa yhteiskunnassa kärsitään kokonaisvaltaisesta Tukholma-syndroomasta. Koko maailman realiteetteihin ja pahuuksien tekijöiden sielunmaailmaan eläydytään antaumuksellisesti. Ruotsissa tätä harrastavat miehetkin.
Päivi Lipponen on esimerkki naisesta, jolta pitäisi ottaa poliittisest pensselit pois. Hän on täysin lahjaton poliittisena "maalarina". Hän on kuitenkin osoittautunut tärkeäksi henkilöksi paljastamaan ne vaarat, jotka suomalaista yhteiskuntaa uhkaavat.
Rasismilla hysterisoijat ja rasismikorttia maomaisesti heiluttelevat tukahduttavat asiallisen keskustelun niistä keinoista, joilla suomalainen yhteiskunta pelastetaan Ruotsin, Tanskan, Hollannin ja Ranskan kohtaloilta.
Perussuomalaiset Soinin johdolla ovat rohkeasti käyneet kiihkotonta kyseenalaistamista asiasta poliittisella kentällä. Gallupit osoittavat Kansan haluavan tehdä samaa.
Päivi Lipponen ja hänen sielunkumppaninsa Vihreässä puolueessa haluavat hysterisoida ja tukahduttaa Kansan oikeuden osallistua päätöksen tekoon.
Päivi Lipponen teki kanamaisessa hysteerisyydessään palveluksen Suomalaiselle yhteiskunnalle.Päiville siitä kiitos.
Nyt rohkeasti esiin vaan ne kyvykkäät naiset ja miehet, joilla on kykyä realismiin.
Ps. Lohduttaako se meitä jos hysteerinen kanapää sanoo, että "anteeksi, että olin hysteerinen kanapää".
Hysteerisyyteen taipuvaisilla akoilla ei pitäisi olla mitään asiaa päättäviin elimiin. Edes anteeksipyyntösi ei ollut aito, vaan nousukasmainen "Päivi Lipponen ..." kolmannessa persoonassa. Hankkikaa uudet koltut Kiljunen ja Lipponen!
Kas, Lipposen alkuperäinen rasistinen kirjoitus on poistettu, mutta se toki jää elämään internetiin ikuisiksi ajoiksi.
-Embo
Epäaitoa, teennäistä, pakon edessä välttämättömyydestä hyve, ylimielistä, alhaista, arvotonta, too little, too late, housussa jo, turha enää rypistää.
Se olisi pääministerin morsiamenkin ruveta katselemaan jotain tuottavia töitä. Tällaisten siivottomien loisien elättäminen veroeuroilla on väärin niin monella tasolla.
Tai no, eläähän prouva varmasti ihan mukavasti herran 40 hopearahankin turvin.
"otaksunta"... "päätelmä"... edes alkeellisesti rehellisyyteen pyrkimiseen taipuvainen ihminen kykenisi sanomaan: "perusteeton ennakkoasenne".
Mutta eihän se ennakkoasenne tällä ole mihinkään lähtenyt. Kyllä on siivoton sielunmaisema. Ja artisti maksaa.
Häpeätkö sinä Päivi Lipponen mitään?
Muistelepas esim. tätä jupakkaa ja itse aiheuttamaasi: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/P%C3%A4ivi+Lipponen+Kokoomus+ei+h%...
Anteeksipyyntösi saisi uskottavuutta mikäli ilmoittaisit samalla vetäytyväsi kansanedustajan tehtävistä. Perusteethan ovat jokaiselle ymmärrettävät: edustajalta vaadittavan harkintakyvyn puute.
Lipposen pelastus on se, että kansanedustaja on käytännössä erottamaton.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Kysympä teiltä Kansanedustaja Päivi Lipponen (SD)
Minkä maan kansaa te edustatte Suomen eduskunnassa???
Päivi Lipponen: en ole raatokärpänen mutta.....
Minä annan Päivi Lipposelle anteeksi. Päivi tarkoittaa hyvää, mutta koska hänen ymmärrys ei riitä hahmottamaan kokonaisuutta, on lopputulos sitten tyypillistä punavihreää höpötystä. Vuosituhansia äidit ovat kotona höpötelleet pilteilleen tuollaista. Jos päivit olisivat pysyneet kotona, niin kaikki olisi hyvin. Kiljuisivat vain kakaroilleen.
Suomen kansa on siltä osin typerää, kun on tuollaisia eduskuntaan äänestänyt. Suomen kansa, ja etenkin Sinä joka olet päivilipposia aiemmin äänestänyt, olet ratkaisun avain jotta eduskuntaan saataisiin loogisesti kokonaisuuden sekä yksityiskohdat ymmärtäviä edustajia.
Minä annan Päivi Lipposelle anteeksi. Itse asiassa on iloinen, että Päivi Lipponen pyytää rasistilta anteeksi. Tässä voi olla muutoksen siemen, josta alkaa Suomen kukoistuksen kausi. Tutustu Päivi rasistiin, niin tulet huomaamaan meidän olevan mukavia ja anteeksiantavia. Pääsisit ennakkoluuloistasi eroon.
Aivan oikein, Päiviä on painettu jo tarpeeksi.
Aika siirtyä muihin aiheisiin; Paavo hoitaa loput kotona.
Ja vielä muistin virkistämiseksi se, mistä tässä on kyse:
http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:zZDsRg2QjMYJ:lippon...
Vähän sama fiilis, kuin jos Hitler pyytäisi anteeksi juutalaisilta.
Päivi Lipponen leimasi epämääräisen joukon suomalaisia epämääräisin perustein yhteiskunnan hylkiöiksi, joitten päälle saa ja pitää sylkeä.
Entäs nyt , rouva Lipponen, kun tekijäksi näyttää varmistuvan maahanmuuttajataustainen porukka ja kolme suomalaista sai surmansa heidän toimintansa vuoksi?
Montako maahanmuuttajaa suomalaiset ovat tappaneet?
Antero pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiin ;) Päivi Lipponen kaasuttaa kantasuomalaisia keskitysleireillä?
Päivä päättää "anteeksi pyyntönsä"
-Käsitykseni siitä, että ihmiset jakavat huoleni kansakunnan tilasta ja RASISMIN VAHVISTUMISESTA on saanut tukea. Moitteet otan opikseni. Kiitos teille!!
Toivoton tapaus.... kuinkahan monta vastaavaa siellä istuukaan, Veltto on alakantissa psykopaattien määrän suhteen...
Kirjoitusvirheistä päätellen P.Lipponen on pannut jonkun toimistossa harjoittelevan towerin mukulan kirjoittamaan anteeksipyyntönsä. Ilmankos otsikko on kolmannessa persoonassa. Onko sellaisessa tapauksessa edes teknisesti kyse anteeksipyynnöstä?
Sitä en ikinä usko, että P.Lipponen todella ymmärtäisi, mistä mamukeskustelussa on kysymys, koska hän edelleen puhuu aidanseipäistä.
Minäpä taidan vastustaa, suyoraan sanoen Päivi Lipposia. Jokainen voi tykönään miettiä mitä se tarkoittaa.
Tavataan vaaleissa, annoit taas roppakaupalla ääniä persuille, se olikin ainut hyvä asia kommenteissasi.
Varmaan teet oikean päätöksen/päätelmän ja päätät erota?
Jos tästä koko jupakasta nyt jotain positiivista etsii, niin eiköhän se ole se että Päivi Lipponen kirjoitti itsensä ulos seuraavan eduskunnan vahvuudesta.
Q.E.D.:
"Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan".
Human interest - ko. pizzerian nyt tuhopoltosta pidätetyn omistajan FB-sivu: http://fi-fi.facebook.com/people/Aram-Bibani/100000826505761
Arvoisa Päivi L.
On käsittämätöntä, että anteeksipyynnölläsi peset kanssaihmisten tuntoja. Olisi oikeutettua puolustaa ja marssia myös kantaväestön puolesta, joihin sinäkin ilmeisesti lukeudut?
Miksi et ole vaatinut oikeuksia niiden SUOMALAISTEN puolesta, joita maahanmuuttajataustaiset sortavat ja lopulta "hävittävät."
Koen toimesi koko Isänmaallemme häpeäksi!
Onko kaikki kunnossa Päivi ?
Aloitat anteesipyynnön seuraavasti: "Kirjoitin ma:na yöllä blogiini:". Tulkittuna varmaankin 'Kirjoitin maanantaina yöllä blogiini'. Tiesitkö sinä siis jo yöllä, että rasistit iskee Tampereella. Meille muille on syötetty juttua, että automaattihälytys tuli jotain 05:26 maanantaiaamuna. Sinun päivärytmisi taitaa olla pahasti hukassa ja olihan se blogikin suorastaan käsittämätön (ainakin kansanedustajan tekemäksi). Voisikohan olla jotain häikkää lääkityksessä, kun yö ja päivä näin menevät sekaisin. Ehkä lääkityksen vaihtaminen toisi jotakin järkeä myös teksteihin.
Iltaa Päivi,
Sanoit aiemmin, että raja on ylitetty ja rasismiin ei voi suhtautua väheksyvästi. Tämähän ei ollujen lopuksi ollutkaan rasistinen tapaus mutta tulos on sama, ihmisiä kuoli ja raja todellakin on ylitetty.
Kyseessä on edelleenkin, sinua lainatakseni, törkeä tuhotyö, kuoleman tuottamus ja vamman tuottamus kuten itsekin totesit. Olen samaa mieltä.
Sanoit että haluat järjestää marssin, ja että tälläistä toimintaa ei voi hyväksyä, koska pahaa aiheutuu siksi että ihmiset ovat hiljaa. Edelleen olen samaa mieltä.
Minä haluan osallistua tälle marssille, lupaan vaikka kantaa Demarien lippua vaikka en olekaan poliittinen ihminen. Palossa kuoli kolme ihmistä ja neljä loukkaantui vakavasti, ja jossain pitää todellakin rajan mennä. Asioihin täytyy saada muutos.
Pyysit Suomalaisilta anteeksi kun kutsuit meitä rasisteiksi. Hyväksyn anteeksipyyntösi mutta haluan tietää, koska marssitaan ihmisten herättämiseksi tätä ja muita vastaavia rikoksia vastaan ?
--ML
Suoraselkäisesti kävit sitten Päikkä poistamassa kirjoituksesi blogistasi. Et ilmeisesti kykene kantamaan vastuuta tekosistasi, vaan kävit heti hävittämässä todisteet. Nyt on vain niin, että tämä pysyy internetissä ikuisesti, jos et sitä ymmärrä, eli saat kuulla tästä lopun elämääsi.
Tämä sinun "anteeksipyyntösi" on surkeampi, kuin tuo alkuperäinen blogi-kirjoitus, jossa olit "soihtujen ja köyden" kanssa lähdössä osoittamaan joukkovoimaa pitserioita murhapolttavia rasisteja vastaan.
"Vastustan edelleen rasismia ja eriarvoisuutta. Käsitykseni siitä, että ihmiset jakavat huoleni kansakunnan tilasta ja rasismin vahvistumisesta, on saanut tukea."
Minäkin vastustan rasismia ja eriarvoisuutta. Erityisesti haluan ilmaista huoleni eduskunnan tilasta, kun kansanedusta vaatii joukkovoiman näyttö ja mielenosoituksia sen takia, kun pitseria paloi ja unohti tuhopoltossa kuolleet ja mielenosoitukset sekä joukkovoiman näytön sillä samalla sekunnilla, kun valkeni, että asialla eivät olleetkaan ne karmeat jokapaikassa väijyvät ja piileskelevät rasistit, jotka polttelevat pitserioita ja samalla tappavat viattomia sivullisia.
Nyt ilmoitankin Päivi Lipponen vastustavani sinun harjoittamaasi eriarvoisuutta, koska et ole järjestämässä murhapolton vastaista mielenosoitusta, koska (vielä epäilty) murhapolttaja kuuluukin sellaiseen etniseen ryhmään, jota sinä suosit jättämällä murhapolttojen vastaiset mielenosoitukset järjestämättä. Tämä on rasismia.
Nyt aion omalta osaltani pitää huolen, että kerron tästä sinun järkyttävästä tekosestasi kaikille, jotka haluavat kuulla.
Tämä sen takia, että sinä et enää IKINÄ vahingossakaan pääse kansanedustajaksi.
Minua hävettää olla suomalainen, kun sinä olet kansanedustaja. Itse en antaisi sinun käyttää edes vessaharjaa, saati sitten edustaa kansaa.
Pitäisikö pyytää anteeksi uhrien omaisilta sitä, että yritit käyttää poliittisesti hyväksesi tilannetta? Ei sitä, että olit väärässä rasismin suhteen.
Tätä mieltä olen Lipposesta:
"Lipponen parka. Lähti uhkapeliin tuolla tavalla ilman minkäänlaista ymmärrystä. Ruletin kuula ei ollut vielä edes lähtenyt pelinhoitajan kädestä, mutta Lipponen tiesi jo mihin se osuu.
Kun kuula osuikin siihen mihin osui, Lipponen tajusi pelimerkkiensa hinnan. Panos oli niin suuri, ettei uusiin pelimerkkeihin enää ole varaa."
Tuo on itse asiassa myös minun kirjoitukseni sisältö, joka löytyy puheenvuorosta. Kirjoitukseni otsikko kertoo mielipiteeni Lipposesta.
Vaikka en monesta asiasta olekaan Päivi Lipposen kanssa samaa mieltä, täytyy kuitenkin nostaa hattua Päiville että oli naista myöntää virhearvionsa ja myös esittää pahoittelunsa. Alkaa olla aika harvinaista poliitikoilta nykypäivänä. Ja vaikeaa se tuntuu olevan monille tavallisillekin ihmisille. Ehkäpä tästä tragediasta on opittu jotain puolin ja toisin. Eteenpäin parempaa huomista kohti.
Minä en hattua laita päähäni moisen tekomyönnon jälkeen ja eihän tuossa mitään pahoitella, vaan vetäistään maailman vanhin "The Lurkers support me in e-mail" tuuba, joka on keksitty, ennen kuin Päikkä oli edes kuullut tietokoneista.
Parempaa huomista kohti mennään sinä päivänä, kun tämä Päivi Lipponen ei ole enää kansanedustaja.
Paha on se joka pahaa tekee ja tyhmä on se joka tyhmää tekee. => Päivi Lipponen.
Tähän hölmöilyyn ei auta edes uppolappoilevan ryvävalaan ärähdykset.
"tein silloisen tiedon perusteella otaksunnan, että tekoon liittyi rasismia"
Koska kukaan ei ole kysynyt (find tied, find tiet), niin kysyn: "Mikä on se SILLOINEN TIETO, että tekoon liittyi rasismia? Ja jos liittyi rasisimia, niin oliko rasismi luonteeltaan sellaista, että se olisi ollut syy miekkariin?"
Anteeksipyytäjän sopisi olla edelleen tarkempi ilmaisuissaan.
Ehkä oikea lause olisi: "silloisen oman ennakkoluuloni perusteella..."
Hienoa Päivi, anteeksipyyntösi kävisi monelle malliksi.
Viime vuosina on puhuttu paljon Suomaisten harjoittamasta rasismista, maahan muuttajia kohtaan. Aina Eduskuntaa myöten.
Mitä rasismi todellisuudessa sitten on. Onko se vain maahan muuttajia kohtaan suunnattua nimittämistä mamuiksi tai joksikin muuksi ja syrjintää?
Minun mielestäni syrjintä ja toisen ihmisen mollaaminen ja alemmalle tasolle luokitteleminen on rasismia. Mutta kuka ja ketkä sitä todellisuudessa eniten harrastavat.
Eiköhän tosiasia ole niin, että Suomessa rasismia ja ihmisten luokittelua ja eriarvoiseen asemaan asettamista harrastavat eniten, Yritykset, terveyden huolto, ym; tahot. Jopa Eduskunnan ministerit ja kansanedustajat harrastavat sitä ja vielä melko mittavassa määrin.
Ja kaikki tuo rasismi tapahtuu vielä Suomen omia kansalaisia kohtaan.
Esimerkkinä. päättäjien ja yritysjohdon ylettömän suuret palkat, palkkiot ja osingot.
Kaiken tämän herrojen ahneuden maksaa Suomen oma kansalainen. Ja kaikkein kipeimmin se ottaa juuri pienituloisiin.
Eikö sekin ole rasismia ja eriarvoiseen asemaan asettamista Suomen omia kansalaisia kohtaan.
Katsotaan vaikka työttömien määrää. Jotka suurimmalta osin on potkittu ulos työpaikastaan vastoin heidän tahtoaan tai syytään.
Entä sitten kokoajan pitenevät ruokajonot.
Eikö nämä Suomalaiset köyhät ja pienituloiset ole juuri yritysten ja eduskunnan päättäjien aikaan saama syrjittyjen joukko. Joiden elämää kurjistetaan aina vain enemmän, kaikenlaisilla palveluiden leikkauksilla ja huonontamisella. Mitä muuta se on, kuin rasismia ja eriarvoiseen asemaan luokittelua ja asettamista.
Maahan muuttajilla on paremmat sosiaaliset edut kuin Suomen omilla kansalaisilla. Eikö sekin ole rasismia Omia kansalaisia kohtaan.
Viime aikaisten tapahtumien ja uutisoinnin pohjalta voi hyvin tehdä sen johtopäätöksen, että Suomen päättäjät ja yritykset ovat tehneet Suomen omista kansalaisistaan, toisen luokan kansalaisia. Suosimalla kohtuutonta maahan muuttoa ja halpatyövoiman suosimista. Suomen omien kansalaisten kustannuksella ja maahan muuttajista tehdään kunnia sankareita, joista ei saisi sanoa mitään moitittavaa. Vaikka he raiskaavat Suomen naisia ja tekevät rikoksia. Varastavat kaupoista, pahoinpitelevät ja ryöstävät syyttömiä vastaantulijoita kaduilla.
Miksi aina puhutaan vain maahan muuttajista, rasismi sanan yhteydessä.
Miksi ei oteta lukuun lainkaan niitä asioita, joissa todella rasismia ilmenee.
Puhutaan asioista, niiden omilla nimillä. Eikä sotketa kaikkea rasismia vain maahan muuttajiin.
Päivi Lipponen osoitti, että hän lähtökohtaisesti otaksuu suomalaisten olevan roistoja ja rasisteja ja nostaa itsensä keskimääräisen kansalaisen yläpuolelle. Vanha ohje "ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan" on unohtunut jos kaikki maahanmuuttajiin kohdistuneet negatiiviset teot ovat suomalaisten inhottavan rasismin ilmentymiä. Suomalaiset pieksevät toisiaankin ilman rasistisia taka-ajatuksia. Päivi L. pieksee suomalaisia henkisellä tasolla rasismin tapaan: suomalaiset on huonoja.
Tämmöinen suhtautuminen ei osoita henkistä ylevyyttä (kuten oli yritys) vaan pikemminkin keskimääräistä suurempaa tyhmyyttä ja sataa suoraan halla-ahojen ja perussuomalaisten laariin.
Olen pitkälti samaa mieltä Mauno Olavi Katajan kanssa.
Yhden asian haluan kuitenkin korjata: "Mamu"-sanaa käytetään myös virakllisissa yhteyksissä; mm. Punaisen Ristin sivuilla.
Miksikö tämän tiedostan?
Koska Punaisen Ristin "virkamies-täti" yritti saada asiasta herneen nenäänsä kun käytin neuvotteluissa "mamu"-sanaa.
Esimerkki:
http://www.redcross.fi/aktiivit/osastot/varsinais-suomi/ruissalo/toiminn...
Henry
Jaa, että noin vähästä meinasi herneen nenäänsä vetää.
Tuo mamu sanahan on vain lyhenne maahan muuttajista.
Eikä minusta siinä ole mitään rasistista. Enkä usko, että sitä rasistisessa mielessä edes käytettäisiin. En minä ainakaan.
On se vaan ihmeellistä, että Suomessa, aina eduskuntaa myöten pidetään kaikkea muuttajista kielteistä sanottua rasistisina ja sanojia rasisteina.
Onhan eräät, kasanedusta ja taisi olla eräs ministerikin haukkumassa Suomen työttömiä, laiskoiksi ja työtä vieroksuviksi.
Vaikka tosia asiahan on se, että Suomalaiset yritykset lopettavat toimintansa Suomessa ja vievät ne halpatyömaihin, kyltymättömässä ahneudessaan ja voittojen maksimoimisen vimmassa. Eivätkä johtajat ymmärrä sen vertaa, että juuri hehän ovat niitä Suomen työttömiä tekemässä ja lisäämässä
Näin tehdessään yritykset syyllistyvät omien kansalaistensa syrjintään ja eriarvoiseen asemaan asettamiseen.
jonka voi ihan hyvin nimetä rasismiksi.
Miksihän näistä asioista eduskunnassa ja yrityksissä olaan niin hiljaa.
Pelkäävätköhän sitä, että jos puhuu, niin omatunto saattaa pian herätä.
Sanoohan se iso kirjakin, että rahan himo on KAIKEN pahan juuri.
Niin katsos olin vastaanottokeskukselle tyrkyllä ilmaisena suomenkielenopettajana ja SPR-tädin pirtaan tämä ei sopinut, joten hän antoi muiden ymmärtää, että olen jollain tapaa mamu-vastainen. Hänen vastustukseensa sitten projektini kaatuikin.
SPR:lle tuntuu vain laskutus (valtiolta) olevan tärkeää.
Henry
Välttiköhän Lipponen pelkästään jotkut syytteet tällä eleellään.
Mielestäni hän toimi laillisuuden rajamailla kiihotuskirjoituksessaan. Hänhän on kansanedustaja.
Sitäpaitsi, nyt kun luin tuon "anteeksipyynnön", se on kuin NL:n keskuskomitean laatima julistus valtion toimesta väärin murhattujen omaisille, ns. kunnianpalautus. Mitä nämä Hrutsevin aikana rustasivat Stalinin murhaamille ihmisille. Kunnia palautui, vaikka henki meni.
Tämä pumaaka poikkeaa vain politbyroon laatimista siinä, että sisältönä lienee: anteeksi suomalaiset, kun sanoin teitä murhaajiksi. Tällä erää ette olleetkaan, mutta jospa sitten toisen kerran. Olette niin kiihottavia, että meidän MALTILLISTEN suomalaisten päällepäsmärien on pidettävä teitä vähän silmällä.
Mitäs pelleilyä tämä oikein on? Ensin hävitetään alkuperäinen lausunto ja sitten pyydellään anteeksi jostain, jota ei voi enää lukea. Paitsi, että se on interneti syövereissä kaikki tallessa ja tämä alkuperäisen bloki-kirjoituksen hävittäminen antaa ikävän kuvan teidä älykkyydestänne tai mahdollisesti jopa sen puutteesta.
Luuletko, että Lippos-Päikkä vielä pääseväsi eduskuntaan?
Millon muuten aiot järjestää mielenosoituksen ja marssin nyt kuolleiden puolesta?
Veikkaan, että Lippos-Päikkä et ole kansan luottamuksen arvoinen ja toivon syvästi, että mistään ei löydy tarpeeksi ääliöitä, jotka äänestäisivät sinua tai edustamaasi puoluetta, jotta et voisi jatkaa järjetöntä hölmöilyäsi eduskunnassa.
Parasta mitä voi toivottaa Lippos-perheelle, on hauskoja hetkiä uppopallon parissa.
Te ei arvoisa kansenedustaja Lipponen os.Hiltunen ent. Hertzberg, ette ole häpeäksi pelkästää puolueellenne, ettäkä ihmiskunnalle, vaan koko maailmankaikkudelle.
Taidankin lähettä sähköpostia puoluesihteerille ja puolueen puheenjohtajille tai
minnekkä vaan, että ette pääse enää edes ehdolle eduskuntavaaleissa.
Tosiasiat saattavat olla loukkavia, mutta te Lipponen ette kelpaa yhtään mihinkään.

Kommentoi 130 kommenttia