Ylivelkaantuminen on kasvava ongelma
Talous- ja velkaneuvonnan määräraha on ollut pitkään riittämätön. Nyt talousarvioesityksessä jopa pienennetään määrärahaa tuntuvasti. Tilanne on vakava, sillä velkaneuvonnan tarve on kasvanut.
Laman vaikutukset alkavat näkyä nyt asiakasmäärien kasvuna. Yksi selittävä tekijä on pikavippien lisääntyminen.
Velkaneuvonnan asiakkaat tarvitsevat entistä enemmän ohjausta ja apua. Kun keskimääräiseksi jonotusajaksi on asetettu 60 päivää, viime vuonna aikaraja ylitettiin 16 velkaneuvontayksikössä ja tilanne on tänä vuonna ruuhkautunut entisestään. Nyt tarvitaan määrärahan nostamista!
On tärkeätä puuttua velkaantumisen syihin. Suhtaudun kriittisesti pikavippeihin. Harkitsematon vippien käyttö johtaa ylisuurten korkojen maksamiseen ja velkakierteeseen. Siitä seuraa luottotietojen menetys ja uuden asunnon vuokraaminen ei ole enää mahdollista. Asunnottoman on vaikeata saada työtä. Kierre on imaissut ihmisen umpikujaan.
Olisin valmis jopa kieltämään pikavipit!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Suurempi ongelma on juuri nuo maksuhäiriömerkinnät. yksi pieni maksu jää jälkeen ja kaksi vuotta helvettiä. maksumerkinnät tulisi poistaa HETI kun maksu on hoidettu. Tähän nimeenomaan pitäisi puuttua.
Pienen laskun maksamatta jättäminen tulkitaan pahemmaksi kuin joku isompi lasku.
Tämä siksi, että ellei ole kyennyt hoitamaan jotain pientä laskuakaan, niin se vaikuttaa aika pahalta heidän silmissään, jotka luottotietoja käsittelevät.
EV
Ratkaisu Päivin mainitsemiin ongelmiin on olemassa:
Suomen Talousdemokratia ry kannattaa (joskus jostain oudosta syystä) yksityistetyn rahavallan siirtämistä/palauttamista yhteisiin käsiin - eli julkiselle vallalle.
Samaa suositteli itse prof Serge Latouche Helsingissä hiljan esitellessään kirjansa "Jäähyväiset Kasvulle" suomennoksen.
Kirjan yhdeksän kohdan ohjelman lisäksi Latouche oli lisännyt uuden kohdan(ja ehkä kaikkein tärkeimmän):
10. Siirretään luotonanto kokonaan pankeilta pois yhteisiin käsiin. Luotonanto on liian tärkeä yhteiskunnallinen toiminto jätettäväksi pankkein haltuun.
Julkinen valta olisi tässä tapauksessa vaihtoehtoisesti joko:
1. EU - kuten kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi suosittelee "skandaalihaastattelussaan"
http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo
2. Suomen Pankki
3. Tai miksei uusi "kansanpankki" nimeltään Uusi Postipankki - mukaillen kansanedustaja Paavo Arhinmäen ideaa viime vuodelta.
4. Kunta- ja Kaupunkipankit eli lähidemokratian kannalta paras vaihtoehto jota itse suosittelen.
Näitä 1-2-3-4 voi toki myös yhdistää.
Oli miten oli: julkisen vallan pankki voisi helposti myöntää jopa korotonta luottoa velkasuossa rämpivien ongelmatapausten ratkaisemiseksi.
Lisäksi - mikäli tarkastellaan luottojen myöntämistilannetta huomaa ettei edes pankin liituraita-juhlaseremonioinkaan myönnetty luotto ole muuta kuin silkkaa kirjanpitoa vailla minkäänlaista arvosubstanssia.
Tällaista kirjanpitorahavelka voitaisiin siis helposti poistaa kirjanpidosta ilman että kukaan oikeasti menettäisi mitään. Tarkoitan tällä sitä että luottoa myöntävä taho ei oikeasti laittanut likoon mitään omaa rahaa mitä samaisella taholla olisi jo ollut ennen kuin luotto myönnettiin. Kaikki luotot ovat uutta tyhjästä kirjattua "rahaa".
Tämän voi helposti tarkistaa koska - luoton myöntäneen tase kasvoi luoton myötä: velkakirjan arvo toisella saamisena ja kirjanpidolla luotu pankkiluotto toisella puolella saatavana. = Tilit täsmäävät.
Eduskunnan puhujapöntöstä paasataan taloudellisen kasvun ideologiaa. Kuinka taloudellinen kasvu on mahdollinen? Se on mahdollinen siten, että kansalaiset kuluttavat enemmän. Tähän ansaan moni onneton kansalainen astuu. Kulutuksen kasvua haetaan viimekädessä vaikka pikavipeillä.
Katse pitäisi kulutuksen sijasta suunnata elämänlaatuun. Toistaiseksi harvat jos ketkään kansanedustajat ovat nostaneet tätä asiaa vakavasti keskusteluun. Taloudellisen kasvun eli krääsätuotannon vähentäminen johtaa tietysti myös työpaikkojen vähentämiseen. Tässä tulevat kuvaan työajan vähentäminen ja työn jakaminen. Jos kuluttaa vähemmän niin ei tarvitse tehdä niin paljon työtä ja arvokas vapaa-aika sekä elämänlaatu lisääntyvät.
Nämä ovat tietysti arvo-asioita, työnteostakin saa tykätä.
Pikavipit pitäisi kieltää. Lainanantajan pitää selvittää lainanottajan maksukyky.
Myös maksuhäiriömerkintään liittyvät käytännöt/asetukset pitää tarkistaa ja nykyaikaistaa.
ASia olisi ratkaistavissa aivan helposti, kuten toki monet muutkin poliitikkojen tekemät ongelmat, laitettaisiin lyhyehkö vanhenemisaika puhelinvippi ja muutamiin muihinkin saamisiin. Vaikka 2 vuotta. Alkaisi luottokelpoisuuden arviointi taas kiinnostamaan alan yrityksiä..
Suomessa vasta opetellaan markkinataloutta. Suunnitelmataloudesta (sosialistisesta) on liian vähän aikaa tai tiettyjen tyyppien oppimiskäyrä on ollut vaatimaton.
Sosialistisena kansanedustajana Päivin tulisi kantaa vastuunsa.
Olisi hyvä Päivinkin tiedottaa, että kannattaa elää suu säkkiä myöden
Ylivelkaantuminen on kasvava ongelma. Ylivelkaantuminen On kasvava ongelma. Ylivelkaantuminen on Kasvava ongelma. Ja - ehkä arvaattekin - ylivelkaantuminen on kasvava Ongelma.
Tähän sosialidemokraattiseen iltahartauteen on hyvä lopettaa. Öitä!
Samaa mieltä olen minäkin, pikavipit pitää kieltää.
Liian helppoa rahaa kun ei tarvii edes pankkiin mennä, sekin jo rajoittaisi varmaan pikavippien määrää jos pitäisi mennä hattu kourassa virkailijalta pyytämään mutta toisaalta ei taitaisi olla ennää mikään pikavippi siltä osin . Joka tapauksessa liian helppoa rahaa, helppo ottaa mutta vaikea maksaa takaisin ja hätäpäissään kun niitä vippejä nostellaan niin ei ehdi kunnolla miettimään että: "hetkinen onko tämä nyt sitten kuitenkaan kovin järkevää hmm... juu ei".
Voep olla hetken helepotus mutta ikävä vaeva pitemmän piälle!!!

Kommentoi 9 kommenttia