Päivi Lipponen

Maahanmuuttajien kotouttamiseen panostettava

Milloin suomalaisen äidin ja nigerialaisen isän lapsesta tulee "suomalainen"? Muuttuvatko Suomeen asettuneet somalialaiset ja kiinalaiset sukupolvien mittaan suomalaisiksi, vai pysyvätkö he ulkomaalaisina, vaikka he olisivat asuneet Suomessa kymmeniä vuosia ja saaneet Suomen kansalaisuuden? Ulottuvatko suomalaisuuden juuret esihistoriaan ja muinaissuomalaisten tapoihin? Jos ymmärrys suomalaisuudesta muokkautuu rajanvedossa meidän maalaisuuden ja muun maalaisuuden välillä, kenet lasketaan suomalaisuuden piiriin ja ketkä jätetään ulkopuolelle? Tällöin erilaisuus koetaan helposti uhkana kansalliselle yhtenäisyydelle.

Maahanmuuttajista odotetaan Suomen vinoutuneen ikärakenteen oikaisijoita, vapautuvien töiden tekijöitä. Väitämme, että Suomi ei ole vielä valmis ottamaan vastaan maahanmuuttajia, sillä muuttajia ei hyväksytä yhteiskunnan tasavertaisiksi jäseniksi. Kotouttaminen vie aikaa ja sen kuluessa tulijat on saatava kantaväestön kanssa samalle viivalle paitsi lainsäädännön tasolla myös arjessa.

Kotouttamiseen on panostettava enemmän, jotta maahanmuuttajataustaiset ihmiset pääsevät täysivaltaisiksi kansalaisiksi. Lisäksi on tärketä tukea maahanmuuttajatausteisten kansalaisten poliittista osallistumista ja valintaa poliittisiksi päättäjiksi.

Tällä hetkellä Suomen väestönkasvusta 54 prosenttia on maahanmuuton synnyttämää. Vuonna 2006 muuttajista yli puolet saapui Eu:n alueelta, noin 17 prosenttia Aasiasta, 11 prosenttia Venäjältä ja seitsemän prosenttia Afrikasta. Muuttajat ovat parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Valtaosa heistä asettuu asumaan pääkaupunkiseudulle.

Euroopassa maahanmuuttajamäärien kasvu on merkinnyt siirtolaisvastaisen puolueen syntymistä maahan. Vaaleissa nämä puolueet ovat menestyneet melko hyvin, kuten viimeksi tapahtui Italiassa. Julkisessa keskustelussa maahanmuuttajat on nähty herkästi uhkana, joka synnyttää työttömyyttä ja romahduttaa maan hyvinvoinnin. Tutkimusten mukaan uhkakuvat eivät pidä paikkaansa.

Suomi on varsin lyhyen aikaa ottanut vastaan maahanmuuttajia, kiintiöpakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Palvelusektori on tarjonnut pienipalkkaista työtä heikosti kieltä osaaville muuttajille, mutta nyt maahanmuuttjia tarvitaan ammattitaitoiseksi työvoimaksi, julkisten palveluiden ylläpitäjäksi ja pk-yrittäjäksi.

Olen tutkinut dosentti Mirja Talibin kanssa maahanmuuttajanuorten kansalaisidentiteettiä. Helsingin yliopisto julkaisi tutkimuksemme keväällä. Kirjamme "Kuka minä olen?" on ponnistus tehdä syrjintä näkyväksi. Olemme halunneet selvittää kuinka suomalaisen peruskoulun läpikäyneet, nyt aikuistumisen kynnyksellä olevat Suomeen muuttaneet nuoret kokevat suomalaisen yhteiskunnan. Tuntevatko he itsensä kansalaisiksi kansalaisten joukossa?

Nuorten tipahtaminen kahden kulttuurin väliin synnytti ristiriitaa yhteisön asettamien toivomusten ja valtakulttuurin tapojen välillä. Perheen sisäiset jännitteet liittyvät usein vanhempien ja heidän lastensa eritahtiseen sopeutumiseen. Vanhemmat, jotka eivät opi maan kieltä eivätkä ole työelämässä, pyrkivät elämään perinteisen kulttuurinsa mukaisesti. Ystäväpiiri kontrolloi myös nuoren "suomalaistumista".

Maahanmuuttoa on hoidettu työvoima- ja sosiaalipoliittisena asiana. Muuttaja saapuu Suomeen perheensä kanssa. Kotouttamsityöhön on otettava mukaan entistä vahvemmin opetustoimen henkilökunta. Päiväkotien ja koulujen henkilökunta kohtaa eturintamassa maahanmuuttajalapset. Ummikko lapsi lähetetään luokkaan ja opettajan odotetaan opettavan lasta, vaikka heillä ei ole yhteistä kieltä. Tilanne on haastava opettajalle ja oppilaalle. Miltä itsestä tuntuisi tipahtaa keskelle outoja tapoja ja vierasta kieltä, ilman ymmärrystä mitä saa tehdä ja mitä pitää tehdä?

Olen tuonut asiaa esille eduskunnassa ja ilokseni opetusministeri Sarkomaa lähetti nyt syksyllä tiedotteen, jossa hän vaati lisärahoitusta maahanmuutajalasten kouluvalmiuksien tukemiseen. Opetusministerinä hän voi pistää tärkeän asian heti voimaan.

Meidän suomalaisten on tehtävä työtä myös omien asenteidemme kanssa. Päiväkotien ja koulujen koulunkäyntiavustajien ja opettajien virat on avattava paremmin myös maahanmuuttajataustaisten ihmisten haettavaksi. Tämä tarkoittaa, että ihmisten lähtömaassaan suorittamat tutkinnot voidaan muuntokoulutuksen avulla hyväksyä virkoihin kelpoisuuden antavina tutkintoina. Työhönottotilanteessa on noudatettava reiluja sääntöjä. Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä on palkattava yhteiskunnallisesti tärkeisiin tehtäviin, kuten poliisi- ja pelastuslaitoksen palvelukseen.

Lapset ja nuoret on saatava viihtymään yhdessä myös vapaa-ajalla. Tällä hetkellä nuoret eriytyvät ryhmiin oman kulttuuritaustansa mukaan. Urheiluseurojen työtä monuikulttuurisuuden puolesta on tehostettava. Helsingin kaupungin on urheilutilojen ja taloudellisten tukien jaossa huomioitava urheiluseuran nuorisotyö monikulttuurisuuden hyväksi.

Tutkimuksemme nuoren eivät kokeneet Suomea vieraaksi tai suomalaista kulttuuria vastenmieliseksi. Kritiikki liittyi siihen, että he kokivat tulevansa eritavoin kohdelluksi kuin valtaväestö. Täydellistä suomea puhunut somalipoika kutsuttiin puhelimitse työhaastatteluun, mutta pojan saapuessa paikalle, työpaikkaa ei enää ollutkaan. Nuoret uskoivat, että he voisvat paremmin sopeutua Suomeen, jos Suomessa olisi vähemmän rasisimia. Heistä oli myös väärin, että joidenkin hrvojen epäonnistumiset pantiin koko monikuttuurisen yhteisön kannettavaksi.

Haastattelemamme nuoret toivoivat, että suomalaiset olisivat avomielisempiä eri kulttuureita ja kansalaisuuksia kohtaan. He uskoivat valistuksen voimaan. Vain harva heistä oli voinut peruskouluaikanaan krtoa omast kulttuuristaan tai edes siitä, miksi heidän perheensä oli joutunut pakenemaan kotimaastaan.

Maahanmuuttajilla on paljon annettavaa meille suomalaisille. He eivä tule tänne tyhjinä tauluina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Suomeen on kautta aikojen muuttanut ja asettunut ihmisiä syystä tai toisesta, eikä siitä ole kukaan tehnyt numeroa. Kukaan ei ole ajatellut, että John Finlayson, Neil Hardwick, Roman Schatz, Iivi-Anna Masso tai Billy Carson olisivat "työperäisiä" maahanmuuttajia. En usko, että he käyttäisivät luontevasti itsestään tällaista nimitystä. He ovat vain ihmisiä, joilla on ollut jokin syy muuttaa Suomeen ja jotka ovat sitten ryhtyneet elämään normaalia elämää täällä, ilman sen kummempia kotouttavia, sopeuttavia tai voimavaraistavia toimenpiteitä.

Jännä havainto on myöskin tuon muukalaisvastaisuuden lisääntyminen suhteessa lisääntyneeseen maahanmuuttajien määrään.

Ongelmallisinta koko keskustelussa yleensä on se, että asiallisesti ongelmakohdista ääneen puhuminen koetaan turhan herkästi monissa piireissä joko rasismiksi tai äärioikeistolaiseksi. Tästähän ei suinkaan ole kyse. Ja kun tarkastelemme aihetta euroopanlaajuisesti on naivia kuvitella, että juuri me onnistuisimme jotenkin maagisesti siinä missä Britannia, Ranska, Belgia, Ruotsi ja Saksa muutamia mainitakseni, ovat epäonnistuneet.

Minusta kaikkien, myös maahanmuuttajiemme, etu olisi että tiukentaisimme seulaa jo rajalla, tulijalla olisi joko oltava varat itsensä ja mahdollisen perheensä elättämiseen, tai jotain sellaista yhteiskunnallista lisäarvoa, kuten vaikkapa erityisosaamista tai ammattitaitoa, jolla olisi annettavaa maalleemme. Näin ei huoltosuhteemmekaan turhaan rasittuisi jo ennestään eläköityvässä maassamme.

Kenenkään etu ei liene se, että haalimme joukoittain mitään osaamattomia, kielitaidottomia, ja kulttuuritaustaltaan sopimattomia ihmisiä eläteiksemme, poislukien kiintiöpakolaiset.

"Jännä havainto on myöskin tuon muukalaisvastaisuuden lisääntyminen suhteessa lisääntyneeseen maahanmuuttajien määrään."

Juurikin näin. Joku voisi jopa väittää, että siirtolaisvastaisten puolueiden syntyminen maahan ei johdu suoraan maahanmuuttajien määrästä vaan maahanmuuttoon liittyvien ongelmien kasvusta. Eli siis jollakin tavoin epäonnistuneesta kotouttamisesta ja maahanmuuttopolitiikasta.

En halua, että minun verorahojani "panostetaan" maahanmuuttajien hyysäämiseen. Jos mamut eivät tule toimeen ilman rahojani, heitä ei ole syytä ottaa tänne ensinkään.

Mitä Suomi hyötyy tulonsiirtojen varassa elävistä mamuista?

Vieläkö Lipponen jaksaa kouhkata monikulttuurista. Tuohan on jo niin viime vuotta. Nolostuttavaa.

FO: "Mitä Suomi hyötyy tulonsiirtojen varassa elävistä mamuista?"

Ei juurikaan mitään, mutta puolueet saa toki moraalisäteilypisteitä ja maujen äänet puolelleen, joten on ymmärrettävää joidenkin puolueiden kannalta, että mitä enemmän mamuja sen parempi puolueelle.

Samaan tapaan kuin homojen tms. marginaalin oikeuksista vouhottamisella saa noiden marginaalien äänet puolelleen..

Molemmissa tapauksissa suuren yleisön mielipide kääntyy kuitenkin hiljalleen vastahankaiseksi.. asiaa ei suinkaan puolueiden kannalta helpota se, että kansalaiset saavat tietoa reaalitodellisuudesta muualtakin kuin parista sensuroidusta sanomalehdestä..

Maahanmuuttajista toki voi olla maallemme hyötyä ja usein onkin, on vain kyse siitä mistä päästämme väkeä ja millä ehdoilla. Tässä on järjenkäytön mentävä tunteiden edelle.

Saman kulttuuritaustan ja arvomaailman omaksuva koulutettu mamu sijoittunee todennäköisemmin, kuin vaikkapa nais- ja länsivihamielisestä kulttuuripiiristä tuleva, joka tuskin osaa lukea ja kirjoittaa omalla kielellään..

Silti Lipposen kysymys siitä kuinka monen vuoden tai sukupolven päästä joku on "suomalainen", on varsin hyvä ja antaa aihetta pohdiskeluun laajemminkin..

Aika hauska freudilainen kirjoitusvihre tuo suomalinen, joka esiintyy kirjoituksessa peräti kahteen kertaan. :)

Onko tuo nyt sitä suomalaisuuden epädramatisointia, josta Halonen puhui itsenäisyyden juhlavuoden puheessaan? Suomalaisista tehdään väkisin suomalisia tai somalaisia.

Suomeen on läpi koko historian tullut valtavasti maahanmuuttajia, jotka työllistyvät, sopeutuvat, eivät vaadi erityisoikeuksia eivätkä "kotouttamista", eivät muodosta sopeutumattomia etnisiä vähemmistöjä jne. Toisessa sukupolvessa nämä länsimaisen kulttuurin piiristä tulleet maahanmuuttajat ovat jo niin suomalaistuneita, että kenellekään ei tule mieleen edes kysyä, että milloin heistä tulee "suomalaisia".

Sitten on se toinen maahanmuuttajien ääripää: ne, jotka eivät ole sopeutuneet oikein mihinkään länsimaahan. Ja Suomessa ei ole vielä edes nähty niitä ongelmia, joita toisen ja kolmannen sukupolven ongelmamaahanmuuttajien sopeutumattomuus tulee aiheuttamaan (vrt. palavat autot ja koulut Ranskassa ja Ruotsissa, jengiväkivalta ja puukotukset Britanniassa jne.)

Minun mielestäni on täysin selvää, kumpaan maahanmuuttajaryhmään meidän kannattaisi panostaa, jos me haluamme Suomeen lisää maahanmuuttajia.

Totta kai myös kehitysmaista voi tulla yksilöitä, jotka sopeutuvat Suomeen melko pienillä ongelmilla, mutta heitä pitäisikin kohdella nimenomaan yksilöinä, ei vähemmistöinä tai etnisten ryhmien osina. Ja se, että Suomeen tulee yksi hyvin sopeutunut yksilö ei tarkoita sitä (kuten Thors haaveilee), että ko. yksilön koko suku tai heimo sopeutuisi tänne yhtä vähin ongelmin.

"Työhönottotilanteessa on noudatettava reiluja sääntöjä. Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä on palkattava yhteiskunnallisesti tärkeisiin tehtäviin, kuten poliisi- ja pelastuslaitoksen palvelukseen."

Tämä Lipposen ehdotus on naiviudessaan samaa luokkaa kuin Cronbergin vaatimus työpaikkojen vähemmistökiintiöistä tai Paateron vaatimus maahanmuuttajakiintiöistä poliisitoimessa.

Kyse on positiivisesta syrjinnästä, joka on joko tarpeetonta tai rikollista (Cronbergin ehdotus).

"Yrityksen olisi hyvä tehdä jatkossa monimuotoisuuden tarkistus aina puolivuosittain. Sen tulisi tarkastaa, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja."

Ylläkuvatun utelun kieltää jo lakikin ..järjetöntä..

asiasta lisää täällä: http://tinyurl.com/64nqq9

Tietääkseni poliisiksi tai pelastuslaitokselle voi hakeutua maahanmuuttajat siinä missä kantasuomalaisetkin, edellyttäen että täyttävät tarvittavat reunaehdot, mitään erillisiä kiintiöitä ei siis tarvita.

Lipposen on tietysti tavallista duunaria helpompaa olla myönteinen maahanmuuttajia kohtaan, hyvätuloisten alueella ei useinkaan näitä ongelmallisia mamuja näekään, ja jos jonkun lapset ovat eliittikoulussa, jossa ne muutamat mamut ovat viksuja ja ahkeria valkoisia nuoria jenkeistä tai Euroopasta ei ongelmia edes näe samalla tavalla kuin jossain lähiöissä missä kaikenlainen ongelmallisuus on arkipäivää monille.

Totuus kuitenkin Suomessa on se, ettei juuri kukaan tunnustaudu rasistiksi niin kysyttäessä, mutta tuskin kukaan silti haluaa romaniperhettä tai somaleja naapureikseen, jos ei muusta syystä, niin siitä ainakin, että asuntojen arvo on tunnetusti sellaisilla alueilla alentunut kyseisten ryhmien tulon jälkeen. Kertooko se enemmän meistä vai heistä, siihen en nyt puutu.

Pyydänkin tässä samantien paikkaa Päivi Lipposen eduskunta-avustajana - tai johonkin SDP:n virkaan väliltä kahvinkeittäjä - Puheenjohtaja - ja totean:

"Täydellisen pätevä tekonivelpotilas haki työpaikkaa valtionhallinnosta, työpaikkaa ei kuitenkaan ollut. Vammaiset uskovat, että he voisivat paremmin sopeutua Suomeen, jos valtionhallinnossa olisi vähemmän rasisimia vammaisia kohtaan ja vammaisia palkattaisiin myös sinne missä puhutaan sen säätelemisestä miten yksityisten yhtiöiden pitäisi ihmisiä palkata. Kiitän huomiosta. Voin aloittaa hommat syyskuun eka."

Toivoen samalla, että tästäkin syntyisi urbaanilegenda, jota poliitikot voisivat käyttää puheenvuoroissaan.

:)

Edellinen kommenttini...

"jos ei muusta syystä, niin siitä ainakin, että asuntojen arvo on tunnetusti sellaisilla alueilla alentunut kyseisten ryhmien tulon jälkeen."

po: käsittääkseni

Olisi myös mielenkiintoista tietää, paljonko kaikki tämä "kotouttaminen" maksaa. Nyt kun Sarkomaa on vaatinut lisää rahaa maahanmuuttajalasten kouluvalmiuksien tukemiseen, niin paljonko sitä rahaa oikein tarvitaan ja mitä sillä saadaan? Osaako kukaan edes arvioida, paljonko koko tämän valtavan "kotouttamis"koneiston ylläpito vuodessa maksaa? Vai onko sitä kielletty tutkimasta?

Työministeriön Valtion taloudellisella tutkimuskeskuksella (Vatt) teettämässä tutkimuksessa seurattiin 1990-luvun maahanmuuttajien työllisyyttä, tuloveroja ja tulonsiirtoja. Tutkimuksessa ja sen jatkotutkimuksessa todettiin, että osa maahanmuuttajista (länsimaista tulevat) ovat nettoveronmaksajia suunnilleen ensimmäisestä maassaolopäivästään lähtien. Esim. Venäjältä tulevatkin työllistyvät aikanaan ja heistä tulee nettoveronmaksajia.

Sen sijaan ongelmamaista tulevien maahanmuuttajien työllistyminen on hyvin heikkoa ja he pysyvät sosiaalisten tulonsiirtojen nettosaajina aina riippumatta siitä, miten kauan ovat Suomessa olleet. Siis pääosa näistä ihmisistä pysyy tilastojen mukaan sosiaalisten tulonsiirtojen nettosaajina koko loppuelämänsä.

Länsimaista tulevat eivät myöskään tarvitse mitään erityistä tukea kotoutumiseensa, vaan oppivat kielen ja kotoutuvat ihan itsestään.

Kehitysmaista tulevat sen sijaan vaativat valtavasti erityistukea (usein luku- ja kirjoitustaidon opettamisesta ja oman kielen ja kulttuurin opettamisesta lähtien) eivätkä siitäkään huolimatta oikein ikinä tahdo kotoutua.

Mitä sillä "kotoutumiseen" käytetyllä valtavalla rahasummalla sitten saadaan, paitsi niitä epäsopeutuvia maahanmuuttajia? No sillä saadaan tietenkin valtavasti turhia työpaikkoja kotoutumiskoneistoon. Ja mitä sopeutumiskyvyttömämpiä maahanmuuttajia Suomeen haalitaan, sitä enemmän työtä (ja virkoja, valtaa ja määrärahoja) riittää niillä, jotka saavat elantonsa näiden ihmisten "kotouttamisesta".

Keneltä nämä rahat sitten ovat pois? Nämä rahat ovat erittäin konkreettisesti pois niiltä ihan tavallisilta tuottavassa työssä käyviltä duunareilta. Mahtaakohan sellaisia enää kuulua SDP:n äänestäjäkuntaan? Siis ihmisiä, jotka ihan oikeasti tekevät tuottavaa työtä ja maksavat veroja. Kannattaisi ehkä miettiä vielä kertaalleen, mitä puoluetta äänestää.

Hyvä kansanedustaja Lipponen!

Toivoisin, että seuraavassa tutkimuksessanne keksisitte jonkin termin jolla eri maahanmuuttajaryhmät voitaisiin poliittisesti korrektilla tavalla erotella toisistaan, niin että heidän ongelmiaan voitaisiin ryhtyä ratkaisemaan.

Koska sanasta "pakolainen" tuli 1990-luvulla epätoivottava, nykyisellään termi "maahanmuuttaja" on poliittisesti korrekti eufenismi joka pitää sisällään erittäin heterogeenisen ihmisjoukon. "Maahanmuuttaja" voi tarkoittaa nykyään esimerkiksi kiinalaista IT-insinööriä, japanilaista muotoilijaa, ranskalaista opiskelijaa, ja afrikkalaista pakolaista. Näillä eri ihmisillä on hyvin erilaisia ongelmia ja haasteita riippuen esim. maahantulon syistä, koulutustasosta, kulttuurista ja niin edelleen. Sanottakoon vielä, että sanasta "työperäinen maahanmuuttaja" on muotoutumassa tai jo muotoutunut eufenismi maahanmuuttajalle, jonka työllistymisen mahdollisuudet muualle kuin julkisille tai matalapalkka-alalle ovat todellisuudessa hyvin heikot.

Tuntemani maahanmuuttajat - etupäässä nuoret ja koulutetut eli käsittääkseni sellaiset joita poliitikot useimmiten puheissaan peräänkuuluttavat - kohtaavat todellisia ongelmia. Näitä eivät kuitenkaan yhdenkään kokemuksen mukaan ole olleet sopeuttaminen, kotouttaminen, tai edes erilainen kohtelu. Heidän todellisia ongelmiaan ovat mm. työluvan saantiin liittyvä byrokratia, viranomaisten heikko englannintaito, paperisota, ja viranomaisten, kenties yllämainitusta poliittisesta korrektiudesta johtuva taipumus käsitellä kaikkia "maahanmuuttajia" "maahanmuuttajina" - jolloin esimerkiksi yliopistotutkinnon suorittaneita on puolipakotettu samoille suomenkielen kursseille luku- ja kirjoitustaidottomien tulijoiden kanssa. Luulen että käsitätte opettajana mitä tälläinen merkitsee mm. motivaation kannalta.

Kouluttamattomat ja kulttuurinsa puolesta vaikeammin Suomeen sopeutuvat maahanmuuttajat puolestaan kohtaavat toisenlaisia ongelmia. Niistä minulla ei ole ensi käden kokemusta, joten en käsittele niitä tässä. Olen kuitenkin aivan varma, että mikäli heidän spesifeistä ongelmistaan ei voi edes puhua - kuten on asianlaita, kun kutsutte heitä kaikkia "maahanmuuttajiksi" ei ongelmia myöskään kyetä ratkaisemaan, ja todellinen politiikka tulee edelleen olemaan "yksi koko, sopii yhtä huonosti jokaiselle."

Ylemmässä kommentissa todettiin mainiosti, että Suomeen on kautta aikojen tullut ja tulee koko ajan ihmisiä jotka eivät vaadi mitään erityisiä kotouttamistoimenpiteitä, erityiskohtelua tai kulttuuriin sopeuttamista. Kansainvälisesti katsoen maahanmuuttajia myös houkuttelevat eniten - ja todellisuudessa, tuloksiin katsoen, sopeuttavat parhaiten - maat joissa tälläisiä toimenpiteitä ei ole käytössä. Viittaan tällä erityisesti Yhdysvaltoihin, joissa ei ole nähtävissä mitään esim. Ranskaan, Saksaan, Iso-Britanniaan tai Ruotsiin verrattavia maahanmuuttajataustaisia ongelmia, ja joka houkuttelee leijonanosan koulutetuista siirtolaisista - Economistin mukaan 55%, Euroopan onnistuessa saamaan vain 5%.

Osaatteko selittää miksi erityisiä kotouttamistoimenpiteitä tai edes tukea niile ei esimerkiksi Yhdysvalloissa ole kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi?

Asiaan liittyen, toivoisin myös vihdoin joko Teiltä tai joltain muulta SDP:n edustajalta kommenttia siihen, miten tarkkaan ottaen heikkenevää huoltosuhdettamme korjataan houkuttelemalla maahan lisää ihmisiä, joiden työttömyysprosentti Tilastokeskuksen mukaan on välillä 50-90 % ?

Jakomäessä ainakin on panostettu kotouttamiseen, uimahallikin on varattu lauantaisin vain muslimeille.

http://www.hel.fi/wps/portal/Liikuntavirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEX...

Käyttäjän lipponen kuva

Päivi Lipponen vastaa:

Tästähän virisi hieno keskustelu. Olen pahoillani kirjoitus- ja pilkkuvirheistä, joita teen blogiini. Kirjoitan tekstiä aika kovalla vauhdilla.

Nostaisin esille kaksi asiaa.

Olen opettanut vuosikaudet maahanmuuttajanuoria, jotka ovat suorittaneet suomalaisen peruskoulun. Valitettavasti heidän kirjallisessa kielitaidossaan on monia puutteita. Tämä vaikuttaa heidän opintosuorituksiinsa ja jatko-opintomahdollisuuksiinsa.

On aika riipaisevaa, kun sujuvaa suomea puhuva nuori soittaa työpaikasta ja hänet kutsutaan sopimaan työsuhteesta työpaikalle. Kun somalipoika saapuu paikalle, työhönottaja toteaa heti hänet nähtyään, että hän soittelee myöhemmin. Soittoa ei tietenkään kuulu. Kuinka monta tällaista torjuntaa nuori kestää, ennenkuin katkeroituu?

Maahanmuuttajiin kohdistuu kovasti ennakkoluuloja, vaikka me suomalaiset kovasti pidämmekin ulkomailla reissaamisesta. Yksikään tutkimukseemme osallistunut nuori ei ollut voinut kertoa kouluaikanaan, miksi hänen perheensä oli joutunut muuttamaan pois kotimaastaan. Heillä ei koskaan ollut mahdollisuutta kertoa omasta kulttuuristaan kouluaikana.

Me olemme nähneet millaisia ongelmia on syntynyt mm. Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa, kun maahanmuutto on vain tapahtunut. Kouluja on hajoitettu ja lopetettu. Berliinissä ja Pariisissa on suorastaan ghettoja, joissa ei maan kieltä kuule. Meillä Suomessa olisi hieno mahdollisuus nyt estää ne ongelmat, jotka ovat todellisuutta muualla.

Pahoin pelkään, että tällä menolla ongelmat voivat kasvaa todella vakaviksi esim. valtaväestö muuttaa pois tietyiltä alueilta. Tämän jälkeen lähtevät opettajat alueiden kouluista... Luin professori Vattovaaran artikkelin ja hän totesi poismuuttokehityksen olevan jo vauhdissa.

Lähtökohta olisi, että maahanmuuttajien osaaminen otettaisiin heti käyttöön ja heidän olisi mahdollista päästä työelämään nopeasti. "Alumiinitaivas" on aivan oikeassa byrokratian esteitä on purettava nopeasti.

Mitä on se kotouttamista vaativien maahanmuuttajien tarjoama osaaminen, jota voidaan hyödyntää? Jos Somalian eliitillä, joka tuli Suomeen 90-luvun alussa Sibelius-junalla, on työttömyysaste edelleen yli 60% ja työllisyysaste 10% (kts. esim. Monikulttuurinen Varsinais-Suomi
Varsinais-Suomen maahanmuuttopoliittinen
ohjelma vuoteen 2015. Varsinais-Suomen TE-keskuksen julkaisu) niin kuinkahan paljon kotouttamista SDP on vielä valmis projektiin panostamaan?

Itselläni on kymmenen vuoden kokemus todella monikulttuurisesta työympäristöstä; parhaimmillaan yli 20 kansallisuutta noin sadan ihmisen joukossa. Näistä kukaan ei ole tarvinnut kotouttamista eikä monikulttuurisuuskoordinaattoreiden apua, vaikka joukossa on ihmisiä maailman kaikilta mantereilta pl. Etelämanner. Syy on mielestäni se, että nämä ihmiset ovat koulutettuja, vieläpä akateemisia sellaisia. Tämä on tietenkin ikävä tosiasia vasemmistolle: koulutettu väki onkin itsekotoutuvaa.

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tuo viimeisin kommenttisi.

Eräs asia jäi hiukan kaivertamaan, nimittäin tämä:

"On aika riipaisevaa, kun sujuvaa suomea puhuva nuori soittaa työpaikasta ja hänet sopimaan työsuhteesta työpaikalle. Kun somalipoika saapuu paikalle, työhönottaja toteaa heti, että hän soittelee myöhemmin. Soittoa ei tietenkään kuulu. Kuinka monta tällaista torjuntaa nuori kestää, ennenkuin katkeroituu?"

Tiedän kokemuksesta, ja tunnen monia ihan tavallisia supisuomalaisia joille on käynyt juuri samoin kuin tuolle esimerkkisi nuorelle. Kaikkea ei voi laittaa rasismin piikkiin, kun tilanne on se että juuri radiosta kuulin, että VR:lle haki liki tuhat henkeä kuljettajakoulutukseen, ja alle tusina otettiin.

Sama trendi alalla kuin alalla, näin kärjistetysti sanottuna, ja on tosiasia ettei suurinta osaa työnantajista kiinnosta edes sitä hylkäävää päätöstä ilmoittaa hakijalle, heistä ei vain kuulu mitään..

Samaan aikaan tuntuu absurdilta ja loukkaavalta kuulla "huutavasta työvoimapulasta" ja "työperäisistä maahanmuuttajista", kun maassa jo olevia paria sataa työtöntä ei saada työllistettyä, puhumattakaaan maahanmuuttajista jotka jo ovat maassamme.

Kielitaito on avainasemassa, ja jos työnantajat todella ovat kategorisesti rasistisia, mitä epäilen, onhan esim. intialaisia ATK-osaajia eräässäkin firmassa pilvin pimein, on asiaan luonnollisesti puututtava.

Mitään kiintiöitä ei silti tule haikailla, koska silloin ei yksilön osaamisella ja kyvyillä ole senkään vertaa merkitystä mitä nyt, ainoastaan ihon pigmentillä, seksuaalisilla taipumuksilla tai sillä roikkuuko jalkovälissä jotakin vai ei. Sellainen jos mikä lannistaisi viimeisetkin opiskeluhalut useimmilta, kun tietäisi että kenties laiskempi ja lahjattomampi opiskelutoveri pääsee yksinoaan etnisyytensä perusteella jonon ohi työnhaussa. Eikö se jos mikä lisäisi rasismia?

Muuten ihan hyviä ajatuksia entiseltä historian opettajaltani. :)

"paria sataa työtöntä" po: "paria sataa tuhatta työtöntä"

Jospa nämä afrikkalais- ja islamperäiset eivät tulisikaan ns. kulttuuriensa ja kulttuurittomuutensa edustajina eli paljon mainostettuina "huippuosaajina", vaan kuten suomalaiset Kanadaan tmv:iin paikkoihin, niin ongelmia ei välttämättä olisikaan.

Faktat kertovat muuta kuin mitä väität. Itselläni on tuttavia, joiden kautta kuulen jatkuvasti näistä puolikielisistä joita on Mustasta Afrikasta tmv:sta paikoista otettu kehitysmaauskonnon nimissä.
Voiko kauheampaa kohtaloa toivoa, kuin älkötämölkötä taho kohdalle, joka ei ymmärrä saati tuota suomenkielistä palvelua sinun, minun tai lapsemme ollessa avun tarpeessa? - Sellaista tulevaisuudenkuvaa tarjotaan yhä useammin muka suurena apuna. Ei hel...tti sanoo itseni lisäksi moni.

Rehellisesti kuka sen / ne työt tekee kun nämä puolikieliset eivät monasti ymmärrä mitä tässä pitäisi tehdä? Englanninkieliset sairaanhoitajalinjat tuottavat armosta annettuja ammattitutkintoja, joiden haltijat roikkuvat toisten riesana töiden kasaantuessa näille suomenkielisille suomalaisille (mukaanlukien vanhat inkeriläisperäiset perus- ja sairaahoitajat, jotka joutuvat olemaan töissä pitempään kuin muut saadakseen edes jonkinlaisen eläketurvan).
Montako muslimia tarvitaan korvaamaan suomalainen sairaanhoitaja ja / tai perushoitaja? - Vastaus ei ole yhden suhde yhteen, kun ollaan rehellisiä. Kentältä kuuluu erittäin v...tuneita kommenteja tästä monikulttuurisuuskokeilusta, jonka maksajina ovat monasti lastemme äidit. Epäkohtia on runsaasti, niistä vaietaan. Epäkohtien esiintuojat pyritään leimaamaan rasisteiksi tai kommentit vaietaan ja piilotetaan.

Hallintoportaan ja eduskunnan hienohelmojen vakuutellessa kuinka kaikki on hyvin aivan kuten Titanicin komentosillalla on todellisuus kaukana tavoiteltavasta.

Lainauksia Päivi Lipposen tekstistä: "Maahanmuuttajista odotetaan Suomen vinoutuneen ikärakenteen oikaisijoita, vapautuvien töiden tekijöitä" ja höpinää siitä etteivät he tule tänne tyhjinä tauluina ( tabula rasa )

Seppo Lehto

Tamperelainen sitoutumaton omalta listalta ajatteleva, ei mikään puoluebyrokraatti ja monikulttuurisuususkonnon sokaisema sokean peilin omaava perässähiihtäjä

Arvoisa rouva kansanedustaja,

En halua missään nimessä vähätellä kokemuksianne, tai oppilaidenne kokemuksia. Haluaisin kuitenkin huomauttaa vielä muutamasta asiasta.

Ensinnäkin, miten mielestänne esim. työllistämistä ehkäiseviin ennakkoluuloihin tulisi käytännössä puuttua? Puolueenne edustajien sanomisia seuranneena pelkään pahoin, että eksplisiittiset tai implisiittiset kiintiöt koulutuksessa tai työnhaussa ovat pian Suomessakin todellisuutta. Tässä jo mainittiinkin, että sanotunlaiset kiintiöt ovat omiaan synnyttämään rasismia, mikä muuten näyttää muutenkin syntyvän ei ennakkoluuloista, vaan kokemuksesta - vai miten muuten pitäisi tulkita tilastoja, joiden mukaan "muukalaisvihamielisyys" on kasvanut kautta Euroopan nimenomaan samassa tahdissa maahanmuuton myötä ja nimenomaan alueilla joihin maahanmuutto on kohdistunut?

Toiseksi, toivoisin että ymmärrätte miten työllistämiskysymyksessä oman puolueenne ja SAK:n politiikka vaikuttaa tilanteeseen. Suomessa ihmisen työllistäminen on paitsi kallista, myös yritykselle iso riski, koska väärän valinnan korjaaminen irtisanomalla on useimmiten erittäin vaikeaa. (Koeaika on toimiva mutta liian lyhyt - käytännössä juuri tästä syystä määräaikaisia ja vuokratyövoimaa käytetään niin paljon.) Riski moninkertaistuu jos ehdokkaana on johonkin etniseen vähemmistöön kuuluva, koska sinänsä hyvää tarkoittavien syrjinnän estämiseen tähtäävien toimenpiteiden johdosta on olemassa lisäriski siitä, että hylätyksi tullut tai irtisanottu työntekijä valittaa esim. rasismista.

Riippumatta käsittelyn lopputuloksesta, prosessi voi olla työnantajalle hyvin raskas ja aikaavievä, ja saattaa reaalisesti tarkoittaa pienyrittäjälle merkittäviä menetyksiä, vaikkei korvauksia joutuisikaan maksamaan. Jos pienyrittäjä joutuu käyttämään työajastaan ja henkisestä panoksestaan merkittävän osan erilaisiin selvityksiin ja kuulusteluihin, näkyy se suoraan yrityksen tuloksessa ja yrittäjän ansioissa - jotka eivät suinkaan aina ole optioluokassa.

Maailmalta ja osin Suomestakin kantautuu uutisia, joiden mukaan tietyt maahanmuuttajaryhmät - etenkin afrikkalaiset ja etenkin muslimit - ovat erityisen herkkiä loukkaantumaan ja käyttämään hyväkseen mahdollisuutta valittaa syrjinnästä. Tässä esimerkissä Englannista pienyrittäjä joutui loppujen lopuksi maksamaan kovat korvaukset ja prosessin aikana lähestulkoon ajautui konkurssiin, koska haastatteli - mutta ei palkannut - kampaajaa joka ei suostunut paljastamaan omia hiuksiaan:

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1027300/How-I-nearly-lost-busi...

Internetin ansiosta tieto tälläisestä leviää nopeasti, eivätkä poliitikkojen lausunnot rasismin pahuudesta lainkaan lievennä yrittäjien pelkoja. Itsekin pienyrityksen näkökantaa edustavana osapuolena ymmärrän erittäin hyvin haluttomuutta palkata tai edes haastatella suuririskisiä työntekijöitä, olkoonkin että tämä täysin rationaalinen käyttäytyminen johtaa aivan asiallistenkin ihmisten syrjäytymiseen. Käytännössä ehdokkaita kuitenkin on aina valittavaksi asti, sillä mainostettua työvoima- eli työnhakijapulaa kun ei kuitenkaan ole näkynyt muualla kuin aloilla, joissa työstä maksetaan aivan liian vähän.

(Tasa-arvon kannattajalta toivoisi kannanottoa myös siihen, miten maahanmuuttajista ollaan vasemmiston tuella de facto luomassa Suomeen yhteiskunnan tuella matalapalkkoja polkevaa, heikosti koulutettua "paskaduuni"luokkaa elinkeinoelämän tarpeisiin. Itse en ainakaan pidä toivottavana tulevaisuutta, jossa Suomessa on valkoinen yläluokka ja syrjäytynyt, värillinen alaluokka, joskin pelkään että se voi 30 vuoden kuluessa olla todellisuutta - riittää kun katsoo vaikkapa Ruotsin pinnan alla piilevää todellisuutta tänään.)

Kaiken kaikkiaan, en pidä mielekkäänä tai edes loogisena yrityksiä vakuuttaa yhtäällä yrityksiä siitä, että riskinotto erilaisen ihmisen palkkaamisessa kannattaa, kuin toisaalla riskiä pidetään korkeana vaikeuttamalla esim. irtisanomista. Todellinen riski kun ei pienene pelkästään sillä, että esim. työministeri sanoo että erilaisuus on yritykselle rikkaus. Todellisen rikkauden tunnistaa siitä, että siihen tartutaan ilman valtiovallan patisteluja, keppiä tai porkkanaa, ei siitä että poliitikot sanovat niin.

"Kotouttaminen"-mitähän sekin sitten tarkoittaa?

Ei kouluttautunut ihminen mitään kotouttamista tarvitse, kielitaitoa vain ja työhaluja ja sitoutumista maassa vallitsevaan arvopohjaan ja kulttuuriin. Siinä se.

Kielenkin oppii halutessaan hallitsemaan melko sujuvasti puolessa vuodessa, jutelkaa vaikka USA-taustaisten mormonien kanssa asiasta, heillä on siitä paljon kokemusta..Itsellänikin on heidän kielitaidoistaan paljon omakohtaista kokemusta, kun olen heitä jututtanut useamminkin..

Koko "kotouttaminen" haiskahtaa vain alalla työskentelevien konstilta pitää itsensä paapomistoimenpiteillään kiinni leivän syrjässä..

Ei kunnon maahanmuuttajat mitään erikoistoimenpiteitä tarvitse, kaikki on itsestä kiinni.

suomen kansaa, siihen että maahanmuuttajia meille tulee ja paras kototuttaja on suomalainen, joka pystyy ottamaan uussuomalaisen ystäväkseen.

"suomen kansaa, siihen että maahanmuuttajia meille tulee ja paras kototuttaja on suomalainen, joka pystyy ottamaan uussuomalaisen ystäväkseen."

Jokainen itsenäinen valtio voi toki itse määritellä ketä maahan päästetään ja ketä ei, ei niitä tarvitse "tulla" yhtään enempä kuin halutaan. Itsenäisyys ja päätäntävalta asiasta tosin annettiin pois Eurostoliittoon liittyessämme. Seuraukset huolestuttavat monia.

Maahanmuttajia tulee, koska selviytyäksemme tarvitsemme työvoimaa. Mietitään sitä miten saadaan ihmiset pysymään täällä. Se voi olla isompi ongelma.

Maahanmuuttajia tulee, koska antelias sosiaalitoimemme mahdollistaa heidän elämisensä maassa vailla koulutusta ja kielitaitoa. Ne joilla taas kielitaitoa ja koulutusta on, työllistyvät ja integroituvat yhteiskuntaamme ilman kalliita kotouttamisiakin.

Sinänsä olen samaa mieltä, että tulisi työllistää jo maassa olevat mamut, ennen uusien hamstraamista, mutta myös maassa jo olevat suomalaisetkin, joista työttöminä on arvioiden mukaan 200 000-350 000.

Ei meillä työvoimapulaa ole, kysyntä (halpa duunari) ja tarjonta (kotimainen/mamu työtön) eivät vain kohtaa..

Sinänsä olen samaa mieltä, että tulisi työllistää jo maassa olevat mamut, ennen uusien hamstraamista, mutta myös maassa jo olevat suomalaisetkin, joista työttöminä on arvioiden mukaan 200 000-350 000.

Tällä palstalla sitä ei väestön ikäjakaumasta tiedetä mitään. Meidän työttömienkin ikä taitaa olla jo sitä luokkaa, että pääsevät ennen eläkkeelle kuin uudelleen koulutukseen.

"Milloin suomalaisen äidin ja nigerialaisen isän lapsesta tulee ”suomalainen”? Muuttuvatko Suomeen asettuneet somalialaiset ja kiinalaiset sukupolvien mittaan suomalaisiksi, vai pysyvätkö he ulkomaalaisina, vaikka he olisivat asuneet Suomessa kymmeniä vuosia ja saaneet Suomen kansalaisuuden?"

Sitä nopeammin, mitä nopeammin pääsemme eroon keinotekoisesta dogmaattisesta monikulturismista ja keinotekoisesta erojen luomisesta sekä esiintuomisesta "erityiskohtelulla" ja "positiivisella syrjinnällä "(mikä on sanana orwellilainen uuskielinen oksimoroni - miten ihmeessä syrjintä voi milloinkaan olla positiivista?) Niin kauan kuin monikulturismin opin "valon" nähneet näennäissuvaitsevaisuuden lähettiläät tarkastelevat suomessa syntyneitä ja kasvaneita ihmisiä - pahimmillaan jopa tänne adoptoituja - jonkun "etnisyyden edustajina" - sitä kauemmin kotoutuminen kestää.

Keskustelin Helsingissä kerran tänne messuille tavaraa myymään saapuneiden tukholmalaisten kanssa. He sanoivat olevansa "equadorilaisia". Kun keskustelin lisää, kumpikaan ei ollut ikinä käynyt edes Equadorissa, eikä heillä ollut mitään siteitä sinne. He olivat Ruotsin kansalaisia ja syntyneet ja kasvaneet Ruotsissa. Puhuivat täydellistä ruotsia. Silti heitä Ruotsissa kuulemma pidettiin "equadorilaisina". Oli pidetty kaikkialla. Sitä he itsekin lopulta ihmettelivät - miksi? Keinotekoinen monikulturismi elää ja hengittää tällä keinotekoisella erojen ylläpitämisellä - mamujen näkemisenä vain etnisyytensä edustajina, redusoiden heidän oman yksilöllisyytensä - näennäissuvaitsevaisten itsetehostamistarpeisiin.

Virallisen kanonisoidun byrokraattisen monikulturismin ajatus on ihan maho kotoutumisen ja yhteiskunnan koheesion kannalta. Oma sukuni (osa) tuli Kuopioon emigrantteina sisällissodan jälkeen Pietarista. Olivat ortodokseja, puhuivat pääasiassa venäjää. Sinullekin tutussa Kuopiossa ei ollut tuolloin juuri ortodokseja. Lähimmät papitkin olivat Savonlinnassa ja Sortavalassa. Pääosa Kuopion ortodoksesta saapui vasta Talvisodan jälkeen evakkoina.

Ei kauaa kestänyt, kun rakensivat Haapaniemelle omaa taloa - omalla työllä hankituilla rahoilla -välittämättä joidenkin ryssittelystä. Naapurissa asui alivuokralaisina eräitä Halosia, joita muutti myöhemmin Helsinkiin, Kallioon.

Sukuni pisti omatoimisesti venäläisten sotilaiden hylkäämän kirkon pyörimään ja hommasivat papin muualta pitämään rippikoulut lapsille. Kaikki ilman yhteiskunnan tukea. Kun sota syttyi Pietarissa syntynyt isoäitini yritettiin ampua torille konekiväärillä venäläisestä pommikoneesta!

He kuitenkin tunsivat olevansa suomalaisia - ortodokseja - pietarilaisia.
Jos nykykäytäntö olisi ollut käytössä, luultavasti syrjäytyminen olisi ollut edessä. Tuolloin ei. Maassa maan tavalla ja kyllä kulttuuri ja perinteet säilyvät ihan omatoimisesti, jos niin halutaan.

Siis Pietarissa syntynyt ortodoksi saattoi sodassa taistella kapteenina Suomen armeijassa Kannaksella synnyinmaataan vastaan. Se vasta lie kotoutumista? Samaan aikaan setänsä ollessa munkkina vanhassa ja uudessa Valamossa. Ja ainakin yhden tätinsä ollessa piiritetyssä Leningradissa.

Tunnen yhden saksalaissuomalaisen, joka otti Suomen pääteltyään olevansa enemmän suomalainen kuin saksalainen ja luopui BRD:n passista. Hänen 1900-luvun alussa syntynyt äitinsä taas oli alunperin brittisukua , joka asui Saksassa I ja II:sen Maailmansodan läpi. Siinäkin tapahtui selkeä valinta ja kotoutuminen jopa vihamieliseen ympäristöön.

Tunnen perheen Briteissä, jossa toinen vanhemmista on tanskalais-englantilainen ja toinen suomalainen. Mitään kotoutumisongelmia eivät näytä potevan.

Tunnen alankomaalaissuomalaisen perheen. Taas ei mitään ihmeellisiä syrjääntymisongelmia Alankomaissa.

Eräs kotimainen ryhmä, johon olen tutustunut ja joka on säilyttänyt ominaispiirteensä ilman virallista multikultipelleilyä ja menestynyt ja sopeutunut yhteiskuntaan samalla säilyttäen ylpeydellä omia perinteitään ovat entiset Kyyrölän venäläiset, joita löytyy nykyään mm. Turun seuduilta. Heillä asenne on terve ja kunnossa sekä venäläisyyteen että suomalaisuuteen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyyr%C3%B6l%C3%A4

Eli terkkuja Andreille, jos tunnistat!

Voisiko olla Päivi niin - kuten tämänkin ketjun kommenteista selvästi näkyy - että suomalaisten enemmistö ei halua monikulttuurisuutta?

Voisiko olla niin, että ilman rasismin häivääkään suomalaisten valtava enemmistö ei halua, että Suomen väestörakennetta ja kulttuuria ruvetaan väkisin muuttamaan?

Mutta miten se voisi olla mahdollista, kun kerran sinä ja muut demarinaiset olette suuressa viisaudessanne jo päättäneet, että Suomi tullaan monikurjist... anteeksi kirjoitusvirhe... monikulttuuristamaan.

Miten Päivi sinun mielestäsi demokratiassa tulisi suhtautua siihen, että pieni mutta äänekäs itse itsensä nimittänyt poliittinen "eliitti" tekee sellaisia päätöksiä, jotka ovat kansan enemmistön tahdon vastaisia ja kansalle vahingollisia?

Minun mielestäni se on merkki siitä, että demokratia ei toimi. Olisiko kansanäänestyksen paikka? Mutta sinä tiedät, miten siinä kävisi.

Olisiko jo tullut aika myöntää, että monikulttuuri-ideologia on stalinismin (eli suomeksi taistolaisuuden) suora poliittinen jatkumo, joka on haitallinen paitsi useimmille maahanmuuttajille (niille kunnollisille) myös useimmille ihan tavallisille töissä käyville ja veroja maksaville suomalaisille. Joista jotkut saattavat vielä jopa äänestää demareita.

Gazpromin sulttaanitar,

rahaa toki tarvitaan, että maahanmuuttajat oppisivat suomea. Kieli-, puhe- ja kirjoitustaito ovat perusedellytyksiä sopeutumiselle ja työllistymiselle. Kun suomalaiset lähtivät aikanaan työperäisiksi pakolaiseksi maailmalle tai pakoon vaikkapa tekemiään rikoksia, niin sosiaalitätien ja virkamiesten armeija ei ollut paapomassa, vaan sopeuduttava oli. Enemmän keppiä ja vähemmän porkkanaa!

Olen muuten sitä mieltä, että sinäkin voisit häveliäisyyssyistä sieltä eduskunnasta lähteä.

"Kritiikki liittyi siihen, että he kokivat tulevansa eritavoin kohdelluksi kuin valtaväestö. Täydellistä suomea puhunut somalipoika kutsuttiin puhelimitse työhaastatteluun, mutta pojan saapuessa paikalle, työpaikkaa ei enää ollutkaan."

Tottakai tulevat erillälailla kohdelluksi jos te erillälailla kohtelette ja opetatte että rasismia tulee oikealta ja vasemmalta.
Ja tuo työhaastattelu, ei ole sattunut kun kolmisen kertaa omalle kohdalle ja olen aivan alkuasukas.

Mihin voin valittaa, olenhan sentään lappalainen. Senkö takia syrjivät mokomat rasistit!

Itä-Helsingissä asuvana ja teidän rakastamaanne järjetöntä maahanmuuttoa kiroten. Olen joutunut juoksemaan 7 vuotiaan afrikkalaistytön perässä keskellä yötä kun tämä lapsi halusi mielummin viettää yönsä juoppojen täyttämässä ostoskeskuksessa kuin perheensä kanssa. Selittämään huonosti suomea puhuvalle tytölle ettei stadin pimeä ostari tai skutta ole lasten paikka keskellä yötä. Ja sitten antamaan tämän tytön isille joka tulee hakemaan lastaan kultakoruihin ja turkkeihin tälläytyneenä kuin paraskin sutenööri. Tyttö itki ja vollotti mummoaan afrikassa ja sitä kuinka tämä oli ainoa joka rakasti ja kuunteli häntä. Siinä sitä oli monikulttuurin juhlaa kerrakseen. Äidin aika meni pikkuveljen ja meikin kanssa.

Vuoden kuluttua tapasin saman tytön "uudistuneena". Tyttö oli piiskattu kuntoon eikä enää karkaillut. Tämä se oli sitä kotoutuskehitystä kaiketi. Kansanedustajana voitte onnitella itseänne loistavasta kehityksestä ja tilanteen ratkeamisesta. Onneksi isä ja äiti eivät olleet niin kotoutuneita että olisivat lukeneet tekemäänne lastensuojelulakia. Muuten kakara hengailisi ostarilla vielä tänäpäivänä.

Jos olisitte lukeneet Stadin historiaa niin ei tarvitsisi fundeerata kiinalaisten suomalaistumisnopeutta. Esimerkkinä käytän tsaarin kiinalaistyöntekijöiden visiittiä Stadiin ja pois. Syntyneet lapset olivat hyvin nopeasti suomalaistettu. Venepakolaisten kotoutuminen on ollut hurjan nopeaa jos sitä vertaa esimerkiksi itä-afrikkalaisiin.

Ehdottaisin teille muuttoa vaikkapa vuosaareen töölöläisestä hienostoasunnostanne että voisitte itse henkilö- ja perhekohtaisesti nauttia maahanmuuton ja moinkulttuurisuuden riemuista. Suomi on täynnä hyvinvoivia ja hyvin toimeentulevia eliittikansalaisia jotka samalla tiukkuudella millä kommentoivat monikulttuurisuutta kieltäytyvät itse muuttamasta niihin asumalähiöihin joita heidän politiikallaan on tehty ja tehdään.

Tämän tapaiset kirjoitukset tuovat väistämättä ensiksi mieleen, että olisi tartuttava ongelman alkusyyhyn: Suomeen ei pidä ottaa muuttajia maista joiden olot liikaa poikkeavat meidän oloistamme. Pakolaiset olisi edullisinta pyrkiä sijoittamaan lähimaahan jolloin ulkonäkö-, uskonto- ja kulttuurierot ovat pienet ja mahdollisuudet järkevän elämänuran luomiseen parhaat. Länsimaat voisivat tukea näitä vastaanottajamaita niillä rahoilla jotka säästyvät kotouttamisista ja sosiaalituista.

Suurten ikäluokkien parhaillaan jäädessä eläkkeelle maassa on edelleen satoja tuhansia työttömiä, viidentoista vuoden kuluttua nyt eläköityvät alkavat vaatia laitospaikkoja. Mielestäni on täysin mahdollista että tästäkin ohi menevästä tilanteesta selvittäisiin ilman maahanmuuttoa työn tuottavuuden paranemisen ja pahimmassa tapauksessa väliaikaisten siirtotyöläisten avulla. Onkin vaikea nähdä mitä hyötyä Suomi kokonaisuutena maahanmuutosta muka saa. ”Kokonaisuutena” tarkoittaa tässä, että työperäistäkään maahanmuuttajaa ei pidä ottaa pelkästään siksi että se on työnantajan ja vasemmistopuolueiden etu, vaan laskelmissa on huomioitava ”työperäisen” syrjäyttämän suomalaisen sosiaaliturvakulut joiden maksamiseen kaikki veronmaksajat osallistuvat.

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa perheen molemmat puolisot yleensä käyvät töissä, lapsia tehdään sen mukaan että pystytään antamaan heille koulutus. Monet kehitysmaat ovat luonnonvaroistaan huolimatta köyhiä osittain siksi, että siellä vallalla olevat ideologiat kahlitsevat markkinataloutta ja estävät yhteiskuntaa hyödyntämästä voimavarojaan; esimerkiksi väöstönkasvu on liian suurta ja naiset eivät käy töissä. Jos tällaisista maista tulee suurempia ihmismääriä tänne niin että he säilyttävät oman kulttuurinsa, sosiaaliturvajärjestelmämme johtaa siihen että valtaväestö joutuu subventoimaan muuttajien elämäntapaa. Tästä taas luonnollisena seurauksena syntyy jännitteitä väestöryhmien välille.

Koska länsimaisten arvojen mukaan emme saa tuputtaa muuttajille omaa kulttuuriamme, kulttuureitahan ei voida laittaa arvojärjestykseen, niin ainoa järkevä toimintamalli on, että jos maahanmuuttajia ylipäänsä on pakko ottaa, niin otamme heitä sellaisista maista jotka ovat valmiiksi mahdollisimman paljon samanlaisia kuin Suomi.

Toisaalta,länsimaiset arvot:avioerot,alkoholin suurkulutus,,lähes autismiin viittava synkkyys ja puhumattomuus,perheväkivalta,erikoiset ravintotottumukset etcetc,,
Eli tervetuloa asumaan tai vieraaksemme,ihan miten vaan,,!

Unohdetaan koko juttu, se on jo todettu kestämättömäksi ideaksi..

http://ipezone.blogspot.com/2007/07/multiculturalism-has-failed.html

Lumeavioliitossa alistamista, uhkailua, kiristämistä, sosiaalista eristämistä, mollaamista, halveksuntaa, taloudellista ja oleskelulupiin liittyvää hyväksikäyttöä, lapsen lääkinnällisen hoivan sekä fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten ja emotionaalisten tarpeiden laiminlyöntiä seuranneena ihmettelen vain tätä halua haalata tänne enemmän näitä huijareita.

Kun 550 euron kuukausituloilla voi varaton maahanmuuttaja 9 kuukauden maassaolon jälkeen ostaa uuden käypän auton, voi kysellä varojen alkuperää. Varsinkin kun kelan päivärahoilla ja toimeentulotuilla on varaa rahoittaa terrorismia ja lähetellä tuhansia euroja kotimaahan.

Kun vielä oikeuskäynnit maksetaan valtion kassasta ilman omavastuuta maahanmuuttajalle, joka kielteisen oleskelulupapäätöksen jälkeen maahan päästyään 1,5 vuodessa perustaa kaksi perhettä ja "unohtaa" hakea avioeroa ensimmäisestä, työnantajasukulaisen samanaikaisesti hakiessa kokoaikaista vakinaista työntekijää EUROOPASTA.

Riippumatta ristiriitaisista lausunnoista ja toteennäytetyistä valheista lapsikaappauksen ja kunniaväkivallan uhkaa vähätellään ja uhria syytetään siitä, että on itse ongelmansa aiheuttanut. Perhekriisiä ylläpidetään valtiovallan toimesta ja sitä jopa perustellaan lastensuojelussa sanoin "lapsen oikeus".

Asiaan perehtyneenä ja itselleni ja lapselleni apua lukuisista tahoista turhaan hakeneena ihmettelen, että näillä ihmiskauppiailla ymmärtäjiä rahoittajia riittää.

Lumeliitoilla lupa maahan, lumelapsi takaa vapauttaa kulisseista ja takaa pysyvän luvan. Harmaa talous, rahanpesu ja terrorismi kukoistaa. Sitäkö tänne halutaan lisää?

Turvakoti valokuvaa kaappausuhan alla olevaa lasta ja luovuttaa kuvia kaapparille, maistraatista saa virkatodistuksen vieraan maan passia varten kuka vain serkun kummin kaima. Turvallinen Suomi-kuva on kaukana perheemme arjesta.

Hyvä että edes maahanmuuttajilla menee hyvin ja paratiisiin on portit auki.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja